» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa 2011:11 oli kysymys oikeudesta saada vahingonkorvausta kärsimyksestä. Toinen yhteishuollossa olleen lapsen vanhemmista oli tuomittu rangaistukseen lapsikaappauksista. Korkein oikeus katsoi, että lapsikaappauksissa oli kysymys yksityiselämän loukkauksista, joiden aiheuttamasta kärsimyksestä toisella vanhemmalla oli oikeus saada korvausta.
Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen kolmesta lapsikaappauksesta. A oli kolmella eri kerralla ottanut A:n ja B:n yhteisessä huollossa olleen A:n luona asuneen lapsen huostaansa ja vienyt lapsen pois asuinvaltiostaan Suomesta. Kärsimyskorvauksen osalta käräjäoikeus katsoi, että vaikka lapsikaappauksen kohteena on ensisijaisesti lapsi, loukkaa teko kuitenkin tosiasiallisesta huollosta irrotetun vanhemman ihmisarvoa vakavalla tavalla ja on omiaan aiheuttamaan hänelle kärsimystä, joka on korvattavaa vahingonkorvauslain nojalla. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ehdolliseen vankeuteen ja velvoitti hänet suorittamaan B:lle 3 700 euroa korvaukseksi kärsimyksestä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. A valitti Korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus katsoo, että A on teollaan loukannut B:n yksityiselämää. Kärsimyksellä tarkoitetaan vahingonkorvauslaissa sitä henkistä kärsimyksen tunnetta, joka henkilölle aiheutuu häneen kohdistetun oikeudettoman loukkauksen seurauksena. Korvauksen tuomitseminen ei vaadi erityistä selvitystä aiheutuneesta tunnereaktiosta vaan teon luonne sinänsä riittää korvauksen perusteeksi. Korkeimmalla oikeudella ei ole syytä epäillä, että A:n menettely on aiheuttanut B:lle pelkoa, mielipahaa ja epävarmuutta. Näin teko on aiheuttanut A:lle sellaista kärsimystä, jota vahingonkorvauslaissa tarkoitetaan.
Korkein oikeus ei muuta hovioikeuden lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa