» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisussa KKO:2007:31 kuolinpesä omisti kiinteistön, joka oli kärsinyt arvonalenemista kadun korottamisen ja kaltevuuden muuttamisen vuoksi. Kuolinpesä haki kaupungilta korvausta, mutta kaupungin tekninen lautakunta hylkäsi vaatimukset. Lunastustoimikunta kuitenkin päätti, että kaupungin tulisi korvata lisäkustannukset, jotka johtuivat kadunrakentamisesta. Kuolinpesä valitti maaoikeuteen, mutta tuomioistuin jätti hakemuksen tutkimatta vedoten siihen, ettei asia kuulunut heille. Korkein oikeus kuitenkin palautti asian takaisin maaoikeuteen.
Käräjäoikeus maaoikeutena toimiessaan korotti korvaussummaa, mutta hylkäsi kuitenkin korkovaatimuksen, koska lunastuslaissa ei ole nimenomaista viittausta korkolakiin, eikä siinä mainita mitään vahingonkorvaukseen liittyvästä erillisestä korosta.
Kuolinpesä sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen koskien korkoasiaa. Korkein oikeus oli sitä mieltä, että tapaukseen tuli soveltaa rakennuslain 76§:ää, eikä nyt voimassa olevaa maankäyttö- ja rakennuslain 106§:ää. Rakennuslaki ja oikeuskäytäntö osoittavat, että tällaisessa tapauksessa lunastuslain 95 §:n 1 momentin säännös tulee sovellettavaksi, jonka mukaan maksamatta olevalle lunastuskorvaukselle on määrättävä suoritettavaksi kuuden prosentin korko haltuunotto päivästä lukien. Koska säännöksessä ei eritellä lunastuskorvauksia, voidaan päätellä, että soveltaminen onnistuu myös vahingonkorvaus tilanteissa. Näin ollen maaoikeuden tuomiota muutettiin, ja kaupunki velvoitettiin maksamaan kuuden prosentin korkoa siitä lähtien, kun maksuvelvollisuus on syntynyt eli eräpäivä on umpeutunut.
Tapauksessa sovellettiin rakennuslakia, vaikka uusi laki oli jo voimassa. Vaikka silloin, kun lunastustoimikunta antoi päätöksen uusi laki oli jo kumonnut vanhan, on huomioitava taannehtivan soveltamisen kielto. Koska korvausvelvollisuus on syntynyt ennen uuden lain voimaantuloa, on tapaukseen sovellettava tällöin voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa