» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli kiinniotettuna ja vangittuna 14.7.-14.8.2000, koska häntä epäiltiin törkeän petoksen yrityksestä. Ensimmäinen vangitsemispäätös oli tehty 17.7.2000, ja vangitsemista oli jatkettu 31.7.2000 tehdyllä päätöksellä. Joulukuun 2000 ja toukokuun 2002 välisenä aikana A oli tuomittu useisiin vankeusrangaistuksiin törkeästä petoksesta, huumausainerikoksesta, petoksesta, kirjanpitorikoksesta ja muista rikoksista. Syyttäjä 24.9.2002 syyttämättäjättämispäätöksen niiden rikosten osalta, joista epäiltynä A oli vangittuna 14.7.-14.8.2000. Syyttäjä katsoi, että A oli syyllistynyt 13 petokseen ajalla 11.-13.7.2000, mutta teki syyttämättäjättämispäätöksen, koska petoksista määrättävä rangaistus ei olennaisesti vaikuttaisi A:lle jo tuomittuun kokonaisrangaistuksen määrään. Myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaatinut syytteen nostamista.
A vaati valtiota vastaan ajamassaan kanteessa korvausta vapauden menetyksen vuoksi kokemistaan kärsimyksistä. Lain mukaan rikoksesta epäiltynä vangitulla on oikeus korvaukseen, jos esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä. Kyse on niin sanotusta syyttömästi vangitun korvauksesta.
Käräjäoikeuden mukaan syyttömästi vangitun korvauksesta ei ole kyse silloin, jos epäilty todetaan syylliseksi, mutta syyte jätetään nostamatta laissa esitettyjen perusteiden nojalla. Syyttäjä oli todennut A:n syyllistyneen rikoksiin, mutta jättänyt syytteen nostamatta edellä esitetyillä perusteilla. A oli kanteessaan väittänyt myös, että hänen vangitsemiseensa ei ollut laillisia perusteita, muttei esittänyt näyttöä väitteensä tueksi. Vangitsemispäätöksen mukaan yleiset ja erityiset syyt vangitsemiselle olivat olemassa. Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Korkeimpaan oikeuteen tekemässään valituksessa A rajasi korvausvaatimustaan siten, että vangitsemisen jatkaminen 31.7.2000 oli ollut kohtuutonta. Korkein oikeus katsoi, että syyttämättäjättämispäätöksessä oli kyse niin sanotusta seuraamusluonteisesta syyttämättä jättämisestä. A:n katsottiin syyllistyneen rikoksiin, mutta syytettä ei nostettu, koska rikoksista määrättävä rangaistus ei olisi olennaisesti vaikuttanut A:n vankeustuomioihin. A:lla oli ollut oikeus vaatia, että syyllisyyskysymys ratkaistaan tuomioistuimessa. A ei ole tätä kuitenkaan vaatinut, joten häntä ei ole todettu syyttömäksi. Hänta ei voi siis pitää lain tarkoittamalla tavalla syyttömänä, joka olisi oikeutettu korvauksiin. Vangittuna pitämisen laillisista edellytyksistä 31.7.2000 jälkeen korkein oikeus totesi, että vangitsemispäätöksessä esitetyt perusteet vangitsemiselle olivat olemassa, joten vangitsemiseen oli laissa säädetyt edellytykset.
Asiassa on päädytty kaikissa oikeusasteissa samaan lopputulokseen. Syyttämättäjättämispäätös ei tarkoita sitä, että rikoksesta epäilty olisi syytön. Päinvastoin, syyttäjä voi todeta epäillyn syyllistyneen rikoksiin, mutta jättää silti syytteen nostamatta tarkoituksenmukaisuussyistä, kuten tässä tapauksessa. Syyttäjän syylliseksi toteamalla epäillyllä ei ole oikeutta syyttömänä vangitun korvauksiin, vaikka syyttäjä olisi tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Tämä on lain tarkoituksen mukaista ja käy ilmi lain esitöistä, vaikka sitä ei ole sanottu suoraan lakitekstissä. Toisenlainen tulkinta olisi valtiontaloudellisestikin kestämätön ja johtaisi käytännössä siihen, että syyttämättäjättämispäätöksiä ei kannattaisi tehdä silloin, jos epäilty on ollut vangittuna.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa