Minilex - Lakipuhelin

Pidättäminen ja poliisi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Poliisilla on oikeus pakkokeinolain mukaan tehdä pidätyksiä. Pidätys kuuluu pakkokeinoihin ja sillä puututaan henkilön perusoikeuksista vapauteen ja koskemattomuuteen. Siksi vapautensa menettäneen oikeudet tulee turvata lailla ja vapauden menettämisen edellytyksistä tulee säätää lailla.

Pidättäminen pakkokeinona tarkoittaa, että rikoksesta epäilyltä riistetään vapaus joksikin aikaa niin että häntä pidetään säilössä esitutkinnan turvaamiseksi ja/tai vangitsemista varten. Kiinniottaminen voi edeltää pidättämistä. Pidättämisellä turvataan esitutkinnan sujuvuutta estämällä rikoksesta epäiltyä pakenemasta, hankaloittamasta esitutkintaa taikka rikollisen toiminnan jatkaminen. Pidättäminen voi ainoastaan koskea rikoksesta epäiltyä mutta joskus myös syytettynä olevaa. Pidättämisen edellytykset, jotka ovat varsin tiukat, on säädetty pakkokeinolaissa.

Poliisista kuitenkin vain pidättämiseen oikeutetuilla virkamiehillä on oikeus päättää pidättämisestä. Lisäksi pakkokeinolaissa on muitakin viranomaisia, jotka voivat päättää pidättämisestä. Kun päätös pidättämisestä on tehty tai pidätetty on otettu pidättämismääräyksen perusteella kiinni, pidätetylle on ilmoitettava pidättämisen syy.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa