Minilex - Lakipuhelin

Pidätys ja vangitseminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoksesta epäillyn pidättäminen ja vangitseminen ovat voimakkaasti epäillyn henkilökohtaista vapautta loukkaavia pakkokeinoja ja siksi niiden käytön edellytyksistä on säädetty tarkasti.

Henkilöä voidaan pitää kiinniotettuna korkeintaan yksi vuorokausi, jonka jälkeen hänet on vapautettava tai pidätettävä. Niin pidättämisen kuin vangitsemisenkin yleinen edellytys on ettei ketään saa pidättää tai vangita, jos se olisi kohtuutonta asian laadun tai epäillyn henkilökohtaisten ominaisuuksien, esimerkiksi iän vuoksi. Lisäksi pidätetty tai vangittu on päästettävä vapauteen heti, kun pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset ovat rauenneet tai kun vangitsemisvaatimuksen tekemiseen tai syytteen nostamiseen säädetty tai annettu määräaika on kulunut. Pidätetyn vapauttamisesta päättää yleensä pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta vangitsemisvaatimuksen käsittelyn yhteydessä tuomioistuin.

Rikoksesta todennäköisin syin epäillyn pidättämisen edellytyksiä ovat, että rikoksesta ei ole säädetty kahta vankeusvuotta lievempää rangaistusta, tai jos lievin rangaistus on alle kaksi vuotta vankeutta on ankarimman mahdollisen rangaistuksen oltava vähintään vuosi vankeutta ja henkilön henkilökohtaisten olosuhteiden tai joidenkin muiden seikkojen perusteella on voitava olettaa, että epäilty pakenee tai muulla tavoin karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa, vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi hävittävällä tai turmelemalla todistusaineistoa, vaikuttaa todistajaan tai muuhun asiaan liittyvään henkilöön tai jatkaa rikollista toimintaansa. Pidättäminen on mahdollista myös ankarimman mahdollisen rangaistuksen ollessa vähintään vuosi vankeutta, jos epäilty on tuntematon ja kieltäytyy kertomasta nimeään, osoitettaan tai antaa niistä virheellistä tietoa tai jos epäillyllä ei ole Suomessa vakinaista asuntoa ja voidaan pitää todennäköisenä, että hän poistuu maasta.

Lisäksi pidättäminen voi olla mahdollista vaikka epäilyyn ei olisikaan todennäköisiä syitä, jos edellä mainitut muut edellytykset täyttyvät ja lisäksi pidättämistä pidetään lisäselvityksen saamiseksi erittäin tärkeänä. Alle 15-vuotiaana tehdystä rikoksesta epäiltyä ei kuitenkaan saa pidättää tai vangita.

Samat edellytykset pätevät myös rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangitsemiseen, mutta rikoksesta todennäköisin syin epäillyn, jonka luovuttamista Suomeen aiotaan pyytää tai jo tuomitun vangitsemisesta on omat säädöksensä.

Pidätetyn vangitsemisvaatimus on esitettävä tuomioistuimelle viimeistään kolmantena päivänä henkilön kiinniottopäivästä ennen kello kahtatoista. Tuomioistuimen tulee käsitellä vaatimus viipymättä, viimeistään neljän vuorokauden kuluttua siitä, kun henkilö on otettu kiinni. Käsittelyä on mahdollista lykätä erityisestä syystä, mutta yli kolme päivää kestävä lykkääminen on mahdollista vain pidätetyn pyynnöstä. Kun henkilö vangitaan, tuomioistuin antaa määräajan syytteen nostamiselle.

Pidättämiseen ja erityisesti vangitsemiseen liittyy myös runsaasti muuta sääntelyä, liittyen esimerkiksi vangittavaksi vaaditun oikeuksiin vangitsemisvaatimuksen käsittelyssä, hänen läsnäolonsa merkitykseen, käsittelyssä kuultaviin henkilöihin ja vangitsemisasian uudelleen käsittelyyn. Epäselvissä tilanteissa onkin usein viisainta kääntyä asiantuntijan puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]