Minilex - Lakipuhelin

Pakkokeinojen käyttö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pakkokeinoiksi katsotaan esimerkiksi itseapu, yleinen kiinniotto-oikeus ja sen aikana voimakeinojen käyttö sekä poliisimiehen kiinniotto-oikeus. Pakkokeinoja käytettäessä tulee ottaa huomioon suhteellisuusperiaate. Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että pakkokeinoja saadaan käyttää ainoastaan, jos sitä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Pakkokeinojen käyttö ei ole aina puolustettavissa oleva teko. Pakkokeinojen käytössä tulee ottaa huomioon myös vähimmän haitan periaate, jonka mukaan pakkokeinojen kohteeksi joutuneelle ei saa tarpeettomasti aiheuttaa vahinkoa tai haittaa eikä kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempään kuin on tarve. Pakkokeinoja käytettäessä on myös toimittava hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi. Yleensä pakkokeinojen käyttö kohdistuu ihmisen vapauteen, mutta se voi kohdistua myös omaisuuteen esimerkiksi takavarikon tai hukkaamiskiellon avulla. Mikäli pakkokeinoja on käytetty turhaan tai aiheutettu vahinkoa, henkilön on mahdollista saada tästä korvausta.

 

Yhteenveto

  • Pakkokeinoihin kuuluu esimerkiksi itseapu, yleinen kiinniotto-oikeus ja siihen liittyvä voimakeinojen käyttö sekä poliisimiehen kiinniotto-oikeus.
  • Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että pakkokeinoja voidaan käyttää ainoastaan, jos sitä voidaan pitää puolustettavana tilanteen yksityiskohtiin nähden.
  • Vähemmän haitan periaate tarkoittaa sitä, että pakkokeinojen kohteeksi joutuneelle ei saa tarpeettomasti aiheuttaa vahinkoa tai haittaa enemmän kuin on tarve.

 

Summary in English

  • Coercive means include, for example, self-help, the general right of arrest and the related use of force, and the policeman's right to arrest.
  • The principle of proportionality means that coercive means can only be used if it can be considered defensible considering the details of the situation.
  • The principle of less harm means that the victim of coercion must not unnecessarily cause more harm or harm than is necessary.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mitä tarkoittaa yleinen kiinniotto-oikeus?

Pakkokeinolain mukaan yleinen kiinniotto-oikeus tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen saa verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn. Laissa on määritelty tilanteet, joissa yleistä kiinniotto-oikeutta voi käyttää. Oikeus ulottuu myös poliisin etsintäkuuluttamiin henkilöihin. Kiinniotettu henkilö on välittömästi luovutettava poliisille.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]