Minilex - Lakipuhelin

Vangittu aika

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vankeusrangaistus voidaan tuomita joko määräaikaisena tai elinkautisena. Määräaikaisen rangaistuksen pituus on 14 päivästä 12 vuoteen ja yhteistä rangaistusta määrättäessä vankeusrangaistuksen enimmäisaika on 15 vuotta.

Suomessa elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa rangaistusta, joka kestää ennalta määräämättömän ajan, mutta ei kuitenkaan käytännössä elinkautta, jollei tuomittu satu kuolemaan vankeusaikanaan. Elinkautisesta vankeusrangaistuksesta voi vapautua aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt 12 vuotta.

Vangittu voi päästä ennen vankeusrangaistuksen loppua ehdonalaiseen vapauteen. Tällöin vangittu pääsee suorittamaan loppuosan rangaistuksesta vapaudessa.

Pääsääntöisesti määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Vanki, joka rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet.

Valvottuun koevapauteen vanki voidaan sijoittaa vankilan ulkopuolelle teknisin välinein ja muulla tavoin valvottuun vapauteen enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista tai koko rangaistuksen suorittamisesta vapauttamista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]