Minilex - Lakipuhelin

Etsintäkuulutetun kiinniottaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleisen kiinniotto-oikeuteen kuuluu jokaisen henkilön oikeus ottaa kiinni se, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava. Kiinniotettu on kuitenkin viipymättä luovutettava poliisimiehelle. Yleiseen kiinniotto-oikeuteen sisältyy ikään kuin rajasäännös sen suhteen, minkälaisia voimakeinoa saa käyttää, mikäli kiinniotettava tekee vastarintaa taikka pakenee. Kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuudessaan puolustettavina. Arvioidessa ovatko toimenpiteet puolustettavia, huomioidaan rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytymisen ja tilanne muutenkin.

Poliisilaissa on omat säännökset poliisimiehen oikeudesta ottaa etsintäkuulutettu kiinni. Poliisimiehellä on nimittäin oikeus ottaa kiinni henkilö, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on vangittava tai otettava säilöön. Muu kuin etsintäkuulutettuna oleva henkilö on poliisimiehen kehotuksessa velvollinen saapumaan poliisiasemalle tai muuhun paikkaan, jossa etsintäkuulutuksen mukaiset toimenpiteet voidaan suorittaa. Mikäli kyseinen henkilö ei noudata kehotusta tai vaihtoehtoisesti jos on todennäköistä, että henkilö pyrkii välttämään etsintäkuulutuksessa mainitun toimenpiteen, poliisimiehellä on oikeus ottaa hänet kiinni tarkoituksena suorittaa kuulutuksessa mainittu toimenpide. Etsintäkuulutettu on pääsääntöisesti velvollinen olemaan toimenpiteiden suorittamiseksi saapuvilla enintään kuusi tuntia.

Lisäkysymyksien suhteen kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen. 

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa