Minilex - Lakipuhelin

Suoritetaanko lakiosa vai legaatti ensin?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perittävä voi testamentillaan määrätä, miten hänen omaisuutensa tulee jaettavaksi hänen jälkeensä. Testamentti voi olla yleistestamentti tai legaatti. Yleistestamentissa testamentin saajalle osoitetaan oikeus koko jäämistöön tai suhteelliseen osaan siitä. Legaatti taas on erityisjälkisäädös, jolla testamentin saajalle osoitetaan jäämistöstä tietty omaisuus.

Lähtökohtana on, että legaatti täytetään aina jakamattomasta pesästä. Legaatin saaja saa siis omaisuutensa ennen kuin muuta omaisuutta aletaan jakaa osakkaiden kesken. Lakiosaperillisen lakiosaoikeus on kuitenkin niin vahva, ettei edes testamentin määräyksellä oikeutta lakiosaan voida poistaa. Legaattia ei täten voida täyttää silloin, kun se on niin arvokas, että sen täyttäminen loukkaisi lakiosaperillisten lakiosaoikeuksia. 

Legaatin saaja saa kuitenkin maksaa lakiosaa loukkaavan määrän rahassa lakiosaperilliselle. Legaatin saaja voi siis pitää testamentilla saamansa omaisuuden. Hänen täytyy ainoastaan huolehtia lakiosien maksamisesta rahassa. Jos legaatin saaja haluaa lunastaa legaatin kuolinpesästä, legaatti ei siis väisty lakiosan tieltä. Suoritusvelvollisuus jakautuu legaatin saajien kesken, jos heitä on useampia. Jos haluat tarkempaa tietoa lakiosan ja legaatin suorittamisesta, ota yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]