Minilex - Lakipuhelin

Perintöoikeus ja lakiosa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintöoikeus on perittävän sukulaisilla tai aviopuolisolla, jos tämä ei ole tehnyt testamenttia. Se kenellä on oikeus perintöön, määräytyy lain mukaan. Ensisijaisesti perivät vainajan rintaperilliset eli jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa. Perinnön saavat siis perittävän lapset, ja jos joku heistä on kuollut, tulevat hänen jälkeläisensä hänen tilalleen, ja kukin haara saa saman verran perintöä. Mikäli rintaperillisiä ei ole, perii leski. Jos leskeäkään ei ole, tai hän on kuollut ensin, on perintöoikeus vainajan toissijaisilla perillisillä eli vanhemmilla, ja vainajan sisarukset tai heidän lapsensa voivat tulla perittävän vanhempien sijaan. Kolmanteen perillisryhmään kuuluvat perittävän isovanhemmat sekä tädit, sedät ja enot. Tällä ryhmällä on perintöoikeus, jos missään toisessa perillisryhmässä ei ole perillisiä. Lakimääräinen perintöoikeus on kuitenkin lakiosaa syrjäytettävissä testamenttaamalla omaisuus jollekin toiselle taholle. Testamenttausvaltaa rajoittaa kuitenkin rintaperillisen oikeus lakiosaan.

Lakiosa on puolet siitä, mitä perintöön lain mukaan oikeutettu saisi ilman testamentin määräyksiä. Lakiosaa ei perillinen saa kuitenkaan automaattisesti, vaan hänen tulee vaatia sitä kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaannista, tai hän menettää oikeutensa. Lakiosaoikeudesta on myös mahdollista luopua, mikäli haluaa, että omaisuus jaetaan testamentin mukaan. Oikeus vaatia lakiosaa on ainoastaan perittävän rintaperillisillä, eikä siis esimerkiksi perittävän vanhempi voi saada minkäänlaista lakiosaa, jos hänen perintöoikeutensa on testamentilla sivuutettu. Jokaisen, lain mukaan perintöön oikeutetun rintaperillisen, on vaadittava lakiosaansa itse ja on siten mahdollista, että lakiosa tulee maksaa yhdelle rintaperilliselle muiden luopuessa lakiosastaan. Muiden luopuminen ei kuitenkaan kasvata lakiosaa vaativan osuutta, vaan rintaperillinen saa silti vain puolet siitä, mikä olisi lain mukaan ollut hänen perintöoikeutensa suuruus.

Lakiosaoikeus on sekä tärkeä rintaperillisten perintöoikeuden suoja että merkittävä rajoitus testamentintekijän oikeuteen määrätä omasta omaisuudestaan kuolemansa jälkeen. Lakiosan ulkopuolelle jäävästä omaisuudesta testamentintekijä saa kuitenkin määrätä vapaasti ja hän voi siten ainakin osittain poiketa lakimääräisestä perimyksestä. Mikäli sinulla on kysyttävää lakiosaan tai perintöoikeuteen liittyen, neuvoja ja lisätietoja saat soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]