Minilex - Lakipuhelin

Lakiosan määrittäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lakiosalla tarkoitetaan sitä vähimmäisosuutta, joka kuuluu vainajan jäämistöstä vainajan rintaperillisille. Lakiosasta ei siis voi määrätä testamentilla toisin. Jos vainaja on näin tehnyt, testamentti on tehoton siltä osin, kun se estää rintaperillistä saamasta lakiosaansa. Lakiosan määrittämisen säännöt löytyvät perintökaaresta. Lakiosa on puolet vainajan koko perinnöstä ja tämä osuus jaetaan tasan kaikkien vainajan lasten tai lasten sijaisperillisten kesken. Lakiosaa määrättäessä otettakoon lukuun sekin, jonka perittävä on testamentissa tehnyt perinnöttömäksi tai joka muusta laillisesta syystä on jäävä osattomaksi perinnöstä.

Ennen kuin tiedetään, mikä on vainajalta jäävän perinnön suuruus, tulee tehdä ositus, jos vainaja oli avioliitossa. Osituksessa vainajan ja lesken varallisuudet lasketaan yhteen. Jos vainaja oli varakkaampi, omaisuudet tasataan. Lesken ollessa varakkaampi ei tapahdu mitään.

Tämän jälkeen jäljelle jäävä osuus on vainajalta jäävää perintöä. Voi olla, että vainaja on niin velkainen, ettei perittävää jää ollenkaan. Tällöin myöskin lakiosa menettää merkityksensä. Perinnöstä vainaja saa määrätä testamentilla muutoin vapaasti, mutta rintaperillisille kuuluu yhteisesti vähintään puolet perinnöstä lakiosana. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]