Minilex - Lakipuhelin

Paljonko lakiosa on perinnöstä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lakiosaoikeus on rintaperillisellä sekä ottalapsella ja tämän jälkeläisellä. Jos rintaperillinen tai ottolapsi on kuollut, heidän sijaansa lakiosaan oikeutettuina perillisinä tulevat heidän jälkeläisensä.

Lain mukaan lakiosan määrä on puolet perilliselle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti tulevan perintöosan arvosta. Lakiosa lasketaan jokaisen lakiosaperillisen osalta itsenäisesti. Jos vainajalla on esim. 4 lasta, heidän perintöosansa ovat ¼ jäämistöstä. Jäämistö siis jaetaan neljään osaan heidän kesken. Lakiosan suuruus on puolet perintöosasta eli tämän esimerkin mukaisesti jokaisen rintaperillisen lakiosa olisi 1/8 jäämistöstä.

Vaikka vainaja olisi testamentilla määrännyt jäämistönsä jollekulle muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillisellä on silti täysi oikeus lakiosaansa. Rintaperillinen on siis perittävän tekemästä pätevästä testamentista huolimatta oikeutettu saamaan lakiosaansa vastaavan arvomäärän omaisuutta.

Rintaperillisten oikeus saada lakiosansa synnyttää usein riitoja rintaperillisten ja testamentinsaajien välille. Tällöin on suositeltavaa ottaa yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]