Minilex - Lakipuhelin

Perinnöstä luopuminen ulosotto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perillinen voi halutessaan luopua perinnöstä joko etukäteen ilmoittamalla luopuvansa perinnöstä, tai perittävän kuoleman jälkeen. Ennakkoluopuminen on sitova myös ulosottovelkojia kohtaan. Velallisen oikeutta perintöön ei voida ulosmitata, jos hän voi osoittaa luopuneensa perinnöstä lainsäädännön vaatimalla tavalla. Perinnöstä luopuminen tulee tehdä kirjallisella ilmoituksella perittävälle tai hyväksymällä testamentti.

Perinnöstä luopuminen perittävän kuoleman jälkeen tarkoittaa sitä, että perillinen vetäytyy kuolinpesästä. Luopuminen on mahdollista vain, jos perillinen ei ole ryhtynyt toimiin, joiden perusteella hänen voidaan nähdä ottaneen perinnön vastaan.

Sekä konkurssissa että ulosottomenettelyssä on pääsääntönä se, että ennen konkurssin alkua tai ulosmittausta tehty luopuminen perinnöstä saa suojaa velkojia vastaan, jos luopuminen on tehty oikein eli perintöön ennen luopumista ryhtymättä.

Konkurssissa oleva velkainen perillinen voi luopua perinnöstä kolmen kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta konkurssin kestäessäkin. Ulosotossa käytäntö näyttäisi olevan se, että luopuminen ei ole enää velkojien vahingoksi ulosoton alettua mahdollista.

Ulosmittaus voidaan välttää, kun velallinen on antanut kirjallisen ilmoituksen kuolinpesälle luopumisestaan. Kuolinpesälle ilmoittamisella tarkoitetaan sitä, että ilmoitus on tehtävä sille osakkaalle, jonka hallussa pesä on tai pesänhoitajalle. Pesän ollessa kaikkien osakkaiden yhteishallinnassa on riittävää, kun ilmoitus tehdään yhdelle osakkaalle. Perittävän katsotaan myös luopuneen perinnöstä, mikäli hän on ilmoittanut hyväksyvänsä testamentin. Vaihtoehtoisesti velallinen voi jättää luopumisilmoituksen kotipaikkakuntansa maistraattiin. Perinnöstä luopumisen sääntelyssä on kiinnitetty huomiota perittävän oletetulle tahdolle. Voidaan olettaa, että perittävä ei halua hänen jäämistönsä menevän perillisten velkojien hyväksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]