Minilex - Lakipuhelin

Käytetyn tavaran kauppa ja kuitti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vuoden 2014 alusta voimaan tulleen lainmuutoksen johdosta elinkeinonharjoittajan on pääsääntöisesti aina tarjottava käteismaksusta kuittia asiakkaalle. Lähtökohtaisesti kuitinantovelvollisuus koskee myös käytetyn tavaran kauppaa harjoittavia elinkeinonharjoittajia.

Kuitintarjoamisvelvollisuuden ulkopuolelle on kuitenkin rajattu vähäiseksi katsottava ja harrastusluonteinen toiminta. Tällaisena toimintana pidetään myyntiä, jonka liikevaihto on tilikauden aikana enintään 10 000 euroa. Mikäli liikevaihto jää tämän rajan alle, ei asiakkaalle tarvitse tarjota kuittia. Tämä ei kuitenkaan poista elinkeinonharjoittajan velvollisuutta kirjata liiketapahtumaa kirjanpitoon.

Kuitintarjoamisvelvollisuuden täyttäminen ei edellytä, että elinkeinonharjoittajalla olisi käytössään kassakone tai kassajärjestelmä. Kuitti voidaan myös esimerkiksi kirjoittaa käsin tai tulostaa maksupäätteeltä. Myös sähköisessä muodossa toimitettava kuitti riittää.

Kuitista on ilmettävä ainakin 1) elinkeinonharjoittajan nimi, yhteystiedot ja y-tunnus; 2) kuitin antopäivä; 3) kuitin tunnistenumero tai muu yksilöivä tieto; 4) myytyjen tavaroiden määrä ja laji sekä palvelujen laji; sekä 5) tavaroista tai palveluista suoritettu maksu ja suoritettavan arvonlisäveron määrä verokannoittain taikka arvonlisäveron peruste verokannoittain.

Kuitintarjoamisvelvollisuuden täyttämisen kannalta riittää, että kuittia tarjotaan asiakkaalle. Asiakkaan ei siten tarvitse ottaa kuittia vastaan tai säilyttää sitä. Tässä tapauksessa elinkeinonharjoittajan ei myöskääm edellytetä säilyttävän asiakkaalle tarjottua kappaletta kuitista.

Kuitinantovelvollisuutta ei poista se, että elinkeinonharjoittajan maksupääte tai muu järjestelmä vioittuu niin, ettei kuittia voida tulostaa. Tällöin elinkeinonharjoittajan tulee antaa kuitti vaihtoehtoisella tavalla esimerkiksi käsin kirjoittamalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa