Minilex - Lakipuhelin

Yksityishenkilön velkakirja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjoja säätelee velkakirjalaki. Velkakirjalla tarkoitetaan asiakirjaa, jossa velallinen tunnustaa, että on saanut velkojalta lainaksi velkakirjassa mainitun rahamäärän ja sitoutuu sen maksamaan sen takaisin. Takaisinmaksu tapahtuu velkakirjassa sovitun ehdoin. Mikäli mistään näistä seikoista ei velkakirjassa ole sovittu, ei sitä voida kutsua velkakirjassa vaan enemminkin lahjaksi tai lainaksi. Ilman tällaista velkakirja asiakirjaa on hyvin hankala todistaa velkaa toteen, jolloin voi myös käydä niin, että velallinen ei koskaan maksa velkaansa. Sen vuoksi myös yksityishenkilöiden kannattaisi laatia velkakirja, sillä sen avulla on helppo pitää kirjaa lainoista ja veloista sekä niiden takaisinmaksutilanteista ja aikatauluista. Näin ollen pystyt myös toteennäyttämään velan.

Mitä suurempi rahamäärä on kyseessä tai mitä pidemmästä laina-ajasta on kyse, sitä suuremmalla syyllä kannattaa tehdä kirjallinen velkakirja, jossa sovitaan kyseisitä ehdoista. Ottaessasi velkaa joltakin yritykseltä esimerkiksi pankilta, tällainen velkakirja laaditaan aina. Sen sijaan yksityisten välisissä suhteissa se ei ole pakollista ja oikeastaan jopa suhteellisen harvinaista. Olisi kuitenkin hyvä yksityistenkin laatia velkakirjoja, jotta voivat myöhemmin todistaa velan. Velkakirja on helppo todistaa oikeaksi, kun siihen vaatii velallisen allekirjoituksen. Allekirjoituksella velallinen sitoutuu noudattamaan velkakirjassa mainittuja ehtoja. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]