Minilex - Lakipuhelin

Mikä on juokseva velkakirja?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjalaissa jako tavallisiin ja juokseviin velkakirjoihin on tehty sen perusteella, kuinka velkoja on määritelty velkakirjassa. Tavallinen velkakirja maksetaan nimetylle henkilölle. Juoksevan velkakirjan osalta taas on annettu mahdollisuus siirtää velkakirja toisen haltuun. Juokseva velkakirja voi olla asetettu maksettavaksi haltijalle, nimetylle taikka hänen määräämälleen henkilölle. Juokseville velkakirjoille ominaista on näin ollen niiden siirrettävyys. Lainsäädännössä on pyritty turvaamaan velkakirjan siirrettävyys. Myös siirron seurauksista on omat säännöksensä. Juoksevat velkakirjat jakautuvat edelleen haltijavelkakirjoihin sekä määrännäisvelkakirjoihin.

Haltijavelkakirjassa velkojaksi on nimetty asiakirjan haltija. Tilanne voi olla myös se, että saamamiehen nimeä ei ole mainittu. Tässä tapauksissa velkakirja on maksettava sille, jonka hallussa velkakirja on. Hallinta nimensä mukaisesti on olennaisessa osassa. Määrännäisvelkakirjassa velkojaksi on nimetty velkakirjan ensimmäinen saaja ja nimen yhteydessä on määräys, jonka mukaan velkakirja maksetaan myös sille, jonka nimetty velkoja määrää velkakirjan maksunsaajaksi. Näin ollen uudellakin velkojalla on oikeus määrätä uusi velkoja hänen tilallensa.

Esimerkissä haltijavelkakirjasta käy ilmi, kuinka velkakirja tulee maksaa juuri velkakirjan haltijalle. ”Sitoudun maksamaan tämän velkakirjan haltijalle XX euroa--” Esimerkissä määrännäisvelkakirjasta olennaista on, että velkoja voi määrätä hänen tilalleen uuden velkojan, jolle velkakirja tulee maksaa. ”Sitoudun maksamaan A:lle tai hänen määräämälleen XX euroa--”.

Tarkemmissa ja yksityiskohtaisissa kysymyksissä kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]