Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan tuotto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjalla velallisosapuoli sitoutuu velkakirjan mukaisen suorituksen tekemiseen. Velkakirjan perusteella toisella osapuolella, eli velkojalla on vastaavasti oikeus velkakirjan mukaisen suoritteen saamiseen. Velkakirjalla velkojaosapuoli tyypillisesti lainaa rahaa velallisosapuolelle.

Velkakirjassa tyypillisesti sovitaan erilaisista ehdoista, kuten velan takaisinmaksuajasta, mahdollisista osamaksun kaltaisista suorituksista taikka muista ehdoista. Osapuolet voivat sopia myös velalle maksettavasta korosta. Korko on velkojalle eräänlaista tuottoa velasta. Osapuolet voivat esimerkiksi sopia, että ”lainaamalleni summalle (1 000 euroa) henkilö B (velallinen) sitoutuu maksamaan kuukausittaista korkoa maksamatta olevalle määrälle, kunnes koko velka on maksettu takaisin”. Lisäksi osapuolet voivat sopia koron maksamisesta viivästyskoron muodossa siten, että koroa alkaa kertyä maksamatta olevalle osalle velan maksulle asetetun eräpäivän jälkeen. On kuitenkin merkittävää huomata, että lain mukaan velalle ei ole maksettava korkoa, jos koron maksamisesta ei ole sovittu.

Mahdollisessa suoritushäiriötilanteessa kun velkoja on vaatinut velkakirjan mukaista suoritusta tuomioistuimessa, velallisen maksettavaksi käytännössä määrätään niin velkakirjan mukainen velan määrä sekä lisäksi velkakirjan ehtojen mukaiset korot ja mahdollinen viivästyskorko (ellei vaadittua korvausta tuomioistuimen päätöksellä taikka osapuolten sopimuksella sovitella). Lisäksi riita-asian käsittelyssä oikeudenkäynnissä hävinneen osapuolen maksettavaksi lankeavat myös vastapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Näiden kustannusten ei kuitenkaan katsota kuuluvan velkokirjan tuottoon. Ainoastaan korko tai siihen verrattava ehto on velkakirjan tuottoa. Velkakirjan ehtojen rikkomiseen sekä siihen liittyvän velvoitteen laiminlyöntiin liittyy merkittävä kuluriski. Velalliselle voi kenties olla edullisempaa tehdä velkakirjan mukainen suoritus taikka sovitella suorituksen suorittamisesta velkojan kanssa.

Lakimiehemme avustavat velkasuhteisiin liittyvissä ongelmatilanteissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]