Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan voimassaoloaika

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjan voimassaolo alkaa yleensä sen allekirjoituspäivästä. Velkakirjan mukainen velka ei ole voimassa loputtomiin, vaan velkoja menettää määritellyn vanhentumisajan kuluttua oikeutensa vaatia suoritusta velalliselta. Velkakirja on lähtökohtaisesti voimassa niin kauan kunnes se lakkaa, vanhentuu, kuoletetaan tai mitätöidään. Velkakirjan mukainen velka voi lakata esimerkiksi maksamalla suoritus oikeaan aikaan oikealle taholle taikka kuittauksella.

Velkojen yleinen vanhentumisaika on 3 vuotta niiden eräpäivästä lukien, jonka jälkeen velka vanhentuu. Velan vanhentumisaika voidaan katkaista velkaa joko vapaamuotoisesti tai oikeudellisin keinoin perimällä, jolloin se alkaa alusta. Velka, jolle on haettu tuomio tai muu ulosottoperuste, vanhenee vanhentumisajan katkaisemisesta huolimatta lähtökohtaisesti 15 vuodessa. Luonnollisen henkilön sopimusperusteinen velka vanhenee lopullisesti 20-25 vuoden kuluttua velan erääntymisestä. Lainsäädäntöön sisältyy kuitenkin useita erityisiä vanhentumisaikoja jotka voivat tulla sovellettavaksi yleisten vanhentumisaikojen sijaan.

Mikäli mikään muu laissa säädetty vanhentumisaika ei sovellu, sovelletaan niin sanottua toissijaista vanhentumisaikaa, joka on 10 vuotta velkakirjan tekemisestä lukien. Toissijaista vanhentumisaikaa sovelletaan esimerkiksi velkoihin, joiden eräpäivää ei ole ennalta määritelty.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]