Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan sitovuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirja, kuten mikä tahansa sopimus, on lähtökohtaisesti sitova. Osapuolet voivat melko vapaasti sopia sopimuksen ehdoista keskenään, ottaen huomioon mahdolliset laista johtuvat rajoitukset. Esimerkiksi kohtuuttomille sopimusehdoille on omat säännöksensä siitä, miten ne todellisuudessa osapuolia velvoittavat. Sopimus voidaan katsoa pätemättömäksi myös siinä tapauksessa, että sen sitojat eivät ole sopimusta allekirjoittaneet omasta vapaasta tahdostaan, vaan esimerkiksi painostuksen tai uhkailun alaisena pakotettuna ovat joutuneet sopimuksen osapuoleksi.

Velkakirja on siis pätevä yleensä sellaisenaan kuin se on. Mikäli sopijaosapuoli haluaa vapautua velkakirjan velvoitteestaan, voi hän yrittää sopia velan antajan kanssa järjestelyn muuttamisesta ja esimerkiksi maksuajan pidentämisestä. Lähtökohtaisesti muutokset tulee kuitenkin tehdä sopijaosapuolten yhteisymmärryksen vallitessa. Velkakirjan velallinen vapautuu velkakirjan velvoitteista yleensä silloin, kun hän on maksanut velan kokonaisuudessaan takaisin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]