Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan erääntyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjan erääntyminen tarkoittaa ajankohtaa, jolloin velallinen on velvollinen maksamaan velkakirjassa täsmennetyn velan. Jos suoritus on tehtävä tiettynä päivänä, kutsutaan tätä päivää eräpäiväksi tai erääntymispäiväksi. Maksuaika voi kuitenkin olla määrätty muullakin tavalla kuin tiettynä päivänä, jolloin velkakirja voi erääntyä esimerkiksi osittain tai kokonaan tiettynä ajankohtana tai tietyn ehdon täyttyessä. Esimerkiksi kuluttajan ei tarvitse maksaa kauppahintaa ennen esineen luovutusta, ellei toisin ole sovittu. 

Erääntymisajankohdalla on oikeudellista merkitystä velkakirjan kannalta. Ensinnäkin velallinen saa maksaa velan erääntymisaikana siten, että hän vapautuu velvoitteista. Toiseksi velallisen on tehtävä maksu tuona ajankohtana, jotta hän välttää viivästysseuraamukset. Viivästysseuraamuksena voi olla esimerkiksi viivästyskorko. Velkoja on velkakirjan erääntymispäivän jälkeen oikeutettu vaatimaan velalliselta velkakirjassa täsmennetyn velan suoritusta. Ennen eräpäivän täyttymistä suoritusta ei siten voi vaatia. Velkojalla ei myöskään ole velvollisuutta ottaa suoritusta vastaan ennen eräpäivää. 

Velkakirjaa koskeva erääntyminen voi määräytyä velkakirjassa täsmennetyn eräpäivän mukaan. Jos erääntymisajasta on näin sovittu, on velallinen velvollinen maksamaan velan tuona ajankohtana. Mikäli eräpäivää ei ole sovittu etukäteen, on velallinen velvollinen maksamaan velan velkojan sitä vaatiessa. Kun eräpäivää ei ole ennakoivasti sovittu, on velallisella oikeus maksaa velka niin halutessaan, vaikka velkoja ei olisi vaatinut sitä maksettavaksi. Jos velalle on sovittu maksettavan korkoa eikä koron erääntymisestä ole muuta sovittu, erääntyy se maksettavaksi vuosittain velkakirjan antopäivää vastaavana kalenteripäivänä. 

Mikäli velkakirjassa täsmennetty eräpäivä tai maksuajan viimeinen päivä sattuu olemaan arkilauantai, pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä taikka joulu- tai juhannusaatto, maksu saadaan suorittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Tilanne on sama silloin, kun eräpäivä tai viimeinen maksupäivä on päivä, jona pankkien yleisesti keskinäisissä maksuissaan käyttämät maksujärjestelmät eivät Suomen Pankin ilmoituksen mukaan ole käytössä. 

Minilexin asiantuntijat auttavat sinua mielellään kaikissa velkakirjoihin liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]