Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan lainvoimaisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjan antaja vastaa sitoumuksestaan, ja velkakirja on lähtökohtaisesti heti tehtynä pätevä ja osapuolia velvoittava siinä muodossa ja sen sisältöisenä, kuin se on laadittu. Lainvoimaisuudella tarkoitetaan viranomaisen, kuten tuomioistuimen päätöksen lopullisuutta. Velkakirjaa voidaan näin ollen kutsua lainvoimaiseksi silloin, kun siihen sisältyvä velvoite on tuomioistuimen päätöksellä määrätty täytäntöönpantavaksi, eikä päätökseen voida enää hakea muutosta. Jos tuomioistuimen päätökseen saa valittaa, lainvoimaisuus alkaa, kun valitusaika on kulunut umpeen. Jos taas valitusmahdollisuutta ei ole, päätös on lainvoimainen heti kun se on annettu.

Oikeustoimen pätemättömyys merkitsee, ettei oikeustoimi saa aikaan oikeusvaikutuksia sen osapuolten välillä. Oikeustoimilain mukaisia pätemättömyysperusteita ovat esimerkiksi pakon käyttäminen, velkakirjan väärentäminen, ymmärtämättömyyden käyttäminen, oikeustoimen kunnianvastaisuus sekä erehdys. Velkakirja ei näin ollen sido esimerkiksi sen tekemiseen väkivalloin pakotettua, eikä pätemätön velkakirja voi lähtökohtaisesti tulla lainvoimaiseksi. Pätemättömyyteen vaaditaan kuitenkin usein erillistä vetoamista, ja pätemättömyys voi korjautua mikäli esimerkiksi loukattu osapuoli myöhemmin hyväksyy oikeustoimen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]