Minilex - Lakipuhelin

Velkakirjan tekeminen kahtena kappaleena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkakirjoja yleisesti koskeva velkakirjalaki ei aseta minkäänlaisia vaatimuksia sille, että velkakirjoja olisi tehtävä useampi kuin yksi kappale. Velkakirja on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä löytyä molemmilta osapuolilta, sekä velkojalta että velalliselta, sillä ilman molempien hallussa olevaa samanmuotoista velkakirjaa, todistelu velkasuhteen sisällöstä voi koitua mahdottomaksi. Jos esimerkiksi velkojalla on hallussaan velkakirjan ainoa laadittu kappale, velallisella voi olla mahdotonta näyttää toteen velkojan velkakirjaan omin päin tekemät muutokset.

Velkakirjan kappaleiden tulee olla saman sisältöisiä ja molempien osapuolten allekirjoittamia. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi laatimalla alun perinkin kaksi kappaletta velkakirjoja taikka toimittamalla alkuperäisen velkakirjan jäljennös velalliselle. Velallinen ei ole velvollinen maksamaan juoksevaa velkakirjaa, ellei velkakirjaa anneta hänelle takaisin, ja velallisella on oikeus saada maksusta erillinen kuitti. Velan maksun jälkeen kuitin saaminen on tärkeämpää kuin velkakirjan haltuun saanti juuri sen vuoksi, että vilpillisessä mielessä oleva velkoja on voinut esimerkiksi jäljentää velkakirjasta uuden kappaleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]