- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Haltijavelkakirjalla tarkoitetaan juoksevaa velkakirjaa, jolla velka on sitouduttu maksamaan velkakirjaa hallussaan pitävälle. Haltijavelkakirjan osoittama velka ei kuitenkaan ole voimassa loputonta aikaa, vaan se vanhenee tietyn, laissa määritellyn vanhentumisajan kuluttua. Velkaa ei voida enää sen vanhennuttua pätevästi periä velalliselta, vaan velkoja menettää oikeutensa.
Velkoja koskeva yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta velkaa koskevasta eräpäivästä lukien. Velan vanhentuminen voidaan kuitenkin katkaista sekä velallisen että velkojan toimin, esimerkiksi maksua velalliselta vaatimalla, jonka jälkeen vanhentumisaika alkaa kulua alusta. Luonnollista henkilöä koskeva sopimusperusteinen velka vanhentuu lopullisesti 20-25 vuodessa velan erääntymisestä, vanhentumisajan katkaisemisesta huolimatta. Mikäli velalle on hankittu tuomio tai muu ulosottoperuste, se vanhenee lopullisesti lähtökohtaisesti 15 vuodessa. Tilanteissa, joissa mikään muu vanhentumisaika ei sovellu, sovelletaan niin sanottua toissijaista vanhentumisaikaa, joka lasketaan velkakirjan tekemisestä alkaen. Toissijainen vanhentumisaika koskee esimerkiksi toistaiseksi myönnettyjä velkoja, joiden eräpäivää ei ole ennalta määritelty, ja sen pituus on 10 vuotta.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.