Avoliitossa 3v, menossa naimisiin, mut ei ehditty.
Pitääkö kihlaus olla julkaistu?
Onko oikeuksia periä?
Muutimme yhteen, minä jätin mun elämäni Viroon ja en ole täällä hetkellä työelämässä.
Perijä on tytär joka täyttää huhtik. 18.
Saan toistaiseksi asua avopuolisoni edesmennyt äitinsä talossa.
Olen hoitanut miehen asioita, pitänyt talot kunnossa, ym.

1 vastaus


1 vastausta

Valitettavasti kihlauksella ei ole Suomen oikeusjärjestelmässä juuri minkäänlaista itsenäistä merkitystä. Vain aviopuolisot voivat ilman testamenttia periä toisensa. Ainoa poikkeus avopuolisoiden, eli myös kihloissa olevien avopuolisoiden kohdalla esiintyy, mikäli avopuolisot ovat asuneet vähintään viisi vuotta yhdessä tai heillä on yhteinen lapsi. Tällöin kuolinpesän selvityksen yhteydessä voisi avoleski vaatia omaisuuden erottelun yhteydessä jonkinlaista hyvitystä ja tarvittaessa jopa elatusapua kuolinpesästä.

Kuitenkin, mikäli teillä ei ole yhteistä lasta, on tilanne hankalampi. Yhdessäoloaikanne katsotaan tällöin sen ollessa alle viisi vuotta, niin lyhyeksi, että se ei itsessään perusta tarvetta sovittelulle. Mahdollisuutenne näyttävät siis melko heikoilta asian suhteen.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »