kuolinpesän osakkaista yksi (lapsi) on välien rikkoutumise vuoksi "hukassa",eikä ole tehnyt muuttoilmoitusta,voiko olinpaikkaa saada selville vai miten voidaan perunkirjoitus järjestää jos ei tavoiteta? mitään perittävää ei kyllä ole mutta se ei kaiketi vaikuta p.kirjoituksen toimittamiseen?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos kysymyksestäsi.

Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. Kaikille pesän osakkaille on tiedotettava perunkirjoituksen ajasta ja paikasta hyvissä ajoin ennen sen pitämistä. Mikäli joku pesän osakkaista ei tavoiteta, hänelle voi lähettää todisteellinen kutsu perunkirjoitustilaisuuteen. Todisteellinen kutsu tehdään esimerkiksi lähettämällä hänelle kirjattu kirje tai saantitodistuksella varustettu kirje.

Perunkirjoituksen toimittamiselle voidaan pyytää lisäaikaa Verohallinnolta, jos siihen on perusteltu syy. Perusteltuna syynä lisäajan antamiselle pidetään esimerkiksi sitä, että kaikki kuolinpesän osakkaiden olinpaikka ei ole tiedossa, jonka vuoksi heille ei ole voitu lähettää kunnollinen kutsu perunkirjoitustilaisuuteen. Pidennystä on haettava Verohallinnolta kirjallisella hakemuksella perunkirjoitusajan kuluessa.

Kuolinpesän osakas ei tarvitse osallistua itse perunkirjoitustilaisuuteen, ellei hän toimii pesänilmoittajana, vaan riittää, että hän on saanut kutsun siihen hyvissä ajoin ennen sen pitämistä. Jos ko. pesän osakas ei saapuu perunkirjoitustilaisuuteen, on perukirjaan merkittävä, milloin ja millä tavalla hänelle oli annettu tieto siitä. Jos tietoa perunkirjoituksen toimittamisesta ei ole voitu antaa hänelle, on se sekä syy siihen merkittävä perukirjaan.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]