Hei,

Olen menossa osakkaaksi yritykseen, jossa osakassopimuksen mukaan on tehtävä avioehtosopimus joka sulkee puolison yrityksen osakkeista pois ( teksti alla)

sulkeeko kyseinen avioehtosopimuks puolison pois myös mahdollisista tulevista osingoista ?


"Me allekirjoittaneet aviopuolisot sovimme, että *** ei ole avio-oikeutta puolisonsa **** omistamiin *** –nimisen yhtiön osakkeisiin. Avio-oikeutta ei myöskään ole edellä mainitun yhtiön toimintaa jatkavan yrityksen osakkeisiin, osuuksiin tai omaisuuteen.
Muilta osin kummallakin puolisolla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. "

1 vastaus


Minilex

50 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Avioliittolain mukaan aviopuolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen siltä osin kuin avio-oikeutta ei ole poissuljettu esimerkiksi avioehtosopimuksella. Avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tilalle tulevaan omaisuuteen. Tämä määräytyy siis suoraan lain nojalla.

Omaisuudesta kertyvä tuotto on kuitenkin lähtökohtaisesti avio-oikeuden alaista myös siinä tapauksessa, että avio-oikeus itse omaisuuteen olisi poistettu. Tällaisena tuottona voidaan pitää esimerkiksi osinkoja. Avio-oikeus omaisuuden tuottoon poistuu vain, jos niin nimenomaisesti päätetään avioehtosopimuksessa.

Jos siis osakassopimuksessa ei ole erikseen vaadittu, että avio-oikeus on suljettava pois myös osinkojen osalta, avio-oikeus pysyy tältä osin voimassa. Kysymykseen liitetystä tekstipätkästä tällainen vaatimus ei ainakaan käy ilmi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]