Voivatko uusioparin vävyt toimia avioehtosopimuksen todistajina? Vai ovatko he lähisukulaisina esteellisiä?

1 vastaus


Minilex

23 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Kahden esteettömän henkilön on siis todistettava avioehtosopimus oikeaksi, mikä on muun muassa päiväyksen, allekirjoitusten ja rekisteröinnin ohella vaatimuksena avioehtosopimukselle. Esteellisiä henkilöitä ovat esimerkiksi eräät asianosaisen lähisukulaiset. Tällainen sukulainen on siis esteellinen, jos hän on asianosaiseen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen (eli lapset, lapsenlapser, vanhemmat, isovanhemmat jne.) tai jos kyseessä on henkilö, joka on tai on ollut naimisissa asianosaiseen sanotunlaisessa sukulaisuussuhteessa olevan henkilön kanssa. Jälkimmäiseen "luokkaan" kuuluvat siis myös lasten puolisot, eli vävynne ovat esteellisiä todistamaan avioehtosopimustanne.

Kyseinen lainkohta löytyy oikeudenkäymiskaaren 17. luvun 43. pykälästä (ja lähisukulaisuussuhteen osalta 20. pykälästä). On kuitenkin mainittava, että 1.1.2016 alkaen kyseistä lainkohtaa ei enää ole, vaan todistajan esteellisyyttä arvioidaan ensi vuoden alusta lähtien oikeustoimen ja toimituksen todistajan esteellisyydestä annetun lain mukaan. Kyseisisen lainkin mukaan asianosaisen vävy on esteellinen todistamaan avioehtosopimusta.

Avioehtosopimus on rekisteröitävä maistraatissa, ja usein sieltä löytyy tarvittaessa kaksi esteetöntä henkilöä todistamaan avioehtosopimus oikeaksi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]