Isäni on varaton ja velkainen. En ole ollut häneen yhteydessä käytännössä kuin muutaman kerran viimeisen 20 vuoden aikana. Hänen kuollessaan minulla ei ole mitään intressiä hoitaa hänen kuolinpesää. Jos hänen kuoltua teen kirjallisen ilmoituksen perinnöstä luopumisesta, onko se riittävä oikeustoimi, jotta en ole velvollinen hoitamaan kuolinpesää ja toimittamaan perukirjaa? Perukirjan toimittaminenkinhan vaatii työtä ja maksaa ja kuolinpesän varallisuuden puuttuessa ne menisivät omaan piikkiin. Onko mahdollista että oikeus määrää minut toimittamaan perukirjan? Kuinka käy jos kaikki sisarukset toimivat samoin eli luopuvat perinnöstä ja perukirja jää kokonaan toimittamatta? Miten perinnöstä luopuminen virallistetaan (saadaan viranomaisten ja velkojien tietoon) perukirjan kokonaan puuttuessa?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos viestistäsi,

Jokaisen kuolinhetkellään Suomessa asuneen henkilön jälkeen on toimitettava perunkirjoitus riippumatta varallisuudesta. Perunkirjoituksen toimittamisvelvollinen on lähinnä osakas, joka hoitaa pesää. Jollei kukaan 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö ryhdy vainajan omaisuutta hoitamaan, tulee sen, jolle se olosuhteisiin katsoen lähinnä kuuluu, ottaa omaisuus haltuunsa ja kutsua paikalle osakas tai ilmoittaa kuolemantapauksesta oikeudelle.

Perinnöstä voi luopua ja perinnöstä luopumisen johdosta luopuja välttyy perintöverolta ja luopujan perintöosuus siirtyy suoraan yhden sukupolven yli. Perinnöstä luopuminen on tehtävä kirjallisesti ja luopumisen tulee olla vastikkeeton sekä puhdas perintöosaa koskevista määräyksistä. Perinnöstä luopunut perillinen ei enää ole kuolinpesän osakas. Perillinen voi luopua perinnöstään vain, jos hän ei ole ryhtynyt pesään.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]