Jakamattomassa kuolinpesässä 4 perillistä, joista 1 kuollut ja hänen osuus siirtynyt 4 lapselle.
Kullakin lapsella siis 1/16 kuolinpesästä.
Jos 1/16 osuuden haluaa myydä, kenen tulee olla ostajana? Voiko kuolinpesän tilillä olevista varoista maksaa, vai pitääkö jonkun 1/16 osakkaista ostaa?
Mihin perustuu?

1 vastaus


Minilex

69 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Perintöosuuden luovutuksella tarkoitetaan oikeustointa, jolla perillisasemassa oleva henkilö disponoi pesäosuudestaan vastikkeetta tai vastiketta vastaan. Perintökaaren mukaan perillinen voi perittävän kuoltua myydä tai lahjoittaa pesäosuuden joko pesän osakkaalle tai muulle henkilölle. Perillinen saa siis esimerkiksi lahjoittaa pesäosuutensa pesän ulkopuoliselle henkilölle. Luovutus on tehtävä kirjallisesti.

Perintökaaren nojalla kuolinpesän varoista suoritetaan pesän ja vainajan velat. Pesänselvitysvelat maksetaan ennen muita velkoja sitä mukaa kuin ne erääntyvät. Muut pesän velat maksetaan vasta vainajan velkojen jälkeen. Kuolinpesän varat on siten ensisijaisesti tarkoitettu velkojen maksuun.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]