Minilex - Lakipuhelin

Irtisanomissuoja äitiysloman jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleinen irtisanomissuoja on, ettei työnantaja saa irtisanoa työntekijää ilman asiallista ja painavaa perustetta. Henkilöön liittyvien syiden perusteella äitiysvapaalla oleva työntekijä voidaan irtisanoa asiallisen ja painavan syyn perusteella. Asiallisia ja painavia syitä voi olla mahdotonta perustella sillä hetkellä, kun työntekijä on perhevapaalla. Äitiysloman jälkeen työntekijä voidaan irtisanoa normaalisti, jos työnantajalla on osoitettavissa lainmukainen irtisanomisperuste.  

Äitiysvapaalla olevalla työntekijällä on erityissuoja tuotannollisten ja taloudellisten irtisanomisten tilanteissa. Äitiysvapaalla olevaa työntekijää ei saa irtisanoa tuotannollisin tai taloudellisin perustein, ellei työnantajan toiminta pääty kokonaisuudessaan. Äitiysloman jälkeen tällaista erityissuojaa ei enää ole. Työantaja ei kuitenkaan voi äitiysvapaan aikana palkata määräaikaista sijaista pidemmäksi aikaa kuin äitiysloma kestää. Tällä estetään se, ettei työnantaja yritä syrjäyttää äitiyslomalta palaavaa työntekijää. Oikeuskäytännön perusteella on todetta, ettei sijaisen työsuhdetta voida jatkaa sen perusteella, että sijainen selviäisi töistä mahdollisesti paremmin kuin äitiysvapaalla oleva. Jos äitiysvapaalta palaava työntekijä irtisanotaan työstä ennen kuin hänelle annetaan mahdollisuutta selviytyä työtehtävistään, ei irtisanominen ole perustunut laillisiin tuotannollisiin ja taloudellisiin perusteisiin. Henkilöön kohdistuvat irtisanomisperusteet voivat tulla kuitenkin kyseeseen. Samanlainen tilanne on silloin, jos äitiyslomalta palaavalle työntekijälle tarjotaan muuta työtä, vaikka työnantajalla olisi ollut mahdollisuus sijoittaa työntekijä entiseen työhön.

Äitiysvapaan estämättä työnantajalla on kuitenkin oikeus järjestellä töitä uudelleen, ja jos uudelleenjärjestelyn yhteydessä esimerkiksi lakkautetaan osasta, jossa äitiysvapaalla oleva työskenteli, ei työntekijällä ole enää entistä työtään, johon hän vapaan jälkeen palaisi. Jos muutakaan työtä ei tämän jälkeen ole tarjolla, voidaan työntekijä irtisanoa tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Kysy asiasta lisää lakimiehiltämme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]