Minilex - Lakipuhelin

Irtisanomissuoja ja osittainen hoitovapaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsopimuksen irtisanomiselle tulee olla painava ja asiallinen syy, ja tätä kutsutaan irtisanomissuojaksi. Siten irtisanomissyyksi eivät kelpaa esimerkiksi epäasialliset tai työntekijää syrjivät syyt. Lisäksi irtisanottaessa on noudatettava irtisanomismenettelyä, eli irtisanomista ennen työnantajan tulee antaa muun muassa työntekijälle varoitus. Muun muassa perhevapaalla olevien työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa on korotettu: työntekijää ei saa irtisanoa esimerkiksi pelkän osittaisen hoitovapaan johdosta, tai katsotaan irtisanomisen johtuvan työntekijän käyttämästä hoitovapaasta. 

Viimeisen vuoden aikana vähintään kuusi kuukautta samassa työpaikassa olleella työntekijällä on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen lapsensa hoitamiseksi. Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen on olemassa siihen asti, kunnes lapsen toinen lukukausi päättyy perusopetuksessa. Poikkeuksena on erityiset tilanteet, kuten vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitaminen, jolloin osittaista hoitovapaata voi saada pidempään. Vanhemmat eivät voi olla yhtä aikaa osittaisella hoitovapaalla.

Vanhemman tulee viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista antaa selvitys osittaisesta hoitovapaasta työnantajalle. Työnantajan ei tarvitse maksaa työntekijälle perhevapaiden ajalta palkkaa. Työnantaja ja työntekijä voivat haluamallaan tavalla sopia osittaisen hoitovapaan järjestelyistä yksityiskohtaisemmin. Lain mukaan työnantaja voi kieltäytyä hoitovapaan antamisesta vain, jos vapaasta syntyy vakavia haittoja työpaikan tuotanto- ja palvelutoiminnalle. Tästäkin tulee antaa selvitys työntekijälle.

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijää pelkästään raskauden tai perhevapaan vuoksi. Jos osittaisella hoitovapaalla oleva työntekijä irtisanotaan, työnantajan on osoitettava irtisanomisen johtuvan muusta syystä, tai muuten irtisanomisen katsotaan johtuneen perhevapaan käyttämisestä. 

Kuitenkin osittaisella hoitovapaalla on heikompi suoja kuin kokoaikaisella hoitovapaalla. Työnantaja voi irtisanoa kokoaikaisella hoitovapaalla olevan työntekijän ainoastaan, jos työnantajan harjoittama toiminta päättyy kokonaan. Osittaisella hoitovapaalla olevan työntekijän voi irtisanoa tuotannollis-taloudellisista syistä, mikäli työntekijä perustelee syyn tuotannollis-taloudellisin perustein sekä lainmukaisin irtisanomisperustein.

Pelkkä työntekijän osittainen hoitovapaa ei siis ole asiallinen tai painava syy irtisanomiselle, vaan sen lisäksi tarvitaan asiallinen ja painava irtisanomisperuste. Näitä syitä ovat muun muassa työsuhteen velvoitteiden vakavaa rikkominen tai työntekoedellytysten olennaista muutos, jonka vuoksi työntekijä ei suoriudu enää työtehtävästään. Asiallista ja painavaa syytä pohdittaessa tulee kokonaisvaltaisesti ottaa huomioon työntekijän ja työnantajan tilanne. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]