» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti
Tapauksessa arvioitavaksi tuli tilanne, jossa A oli tuomittu käräjäoikeudessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja kyseisen rangaistuksen sijaan yhdyskuntapalveluun, johtuen törkeään rattijuopumukseen syyllistymisestä toistamiseen, käräjäoikeuden samasta rikoksesta aiemmin tuomitseman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana. Kyse oli sen arvioinnista, saiko hovioikeus jättää myöntämättä A:lle jatkokäsittelyluvan, A:n valittaessa hovioikeuteen ja vaatiessa rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Jatkokäsittelyluvan osalta katsotaan, että lupa on myönnettävä silloin, kun ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta sen oikeellisuuden osalta tai jos ilman jatkokäsittelyluvan myöntämistä ei ole mahdollista arvioida käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta sen oikeellisuuden osalta. Jatkokäsittelylupa on myönnettävä myös silloin, jos jatkokäsittelyluvan myöntäminen katsotaan tärkeäksi muissa samanlaisissa asioissa tapahtuvan lain soveltamisen osalta tai jos luvan myöntämiseen on olemassa muu painava syy. Ensimmäisenä mainittua jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytystä, jossa on aihetta epäillä käräjäoikeuden tekemän ratkaisun lopputulosta koskevaa oikeellisuutta, kutsutaan muutosperusteeksi. Muutosperustetta voidaan yleisesti ottaen pitää nyt käsillä olevan tapauksen ymmärtämisen osalta olennaisena. Oikeellisuuden maininnalla on korostettu, ettei valitusmahdollisuutta ole tarkoitettu sellaisten yksityiskohtien viimeistelemiseen, joilla ei voida katsoa olevan vaikutusta lopputulokseen. Tapauksen kannalta huomionarvoinen on myös jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytys liittyen siihen, että luvan myöntäminen olisi tärkeää muissa samanlaisissa asioissa tapahtuvan lain soveltamisen osalta. Kyseistä edellytystä kutsutaan ennakkoratkaisuperusteeksi. Luvan myöntämisen perusteluna pidetään tällöin yleisesti ottaen sitä, ettei laista saada käsiteltävänä olevaan ongelmaan selvää vastausta.
Käräjäoikeuden tuomiosta on tavallisesti rajoittamaton oikeus valittaa hovioikeuteen, mutta jatkokäsittelyluvan avulla kyseistä oikeutta on pyritty rajaamaan niin, että eräissä tilanteissa hovioikeuden on mahdollista tutkia, voidaanko valituksen täysimittaisena tehtävää käsittelyä pitää tarpeellisena.
Tapauksen käsittely käräjäoikeudessa
Tapauksessa oli tarkentaen kyse siitä, että A oli aiemmin tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Käräjäoikeuden käsiteltäväksi tuli A:n osalta uusi tilanne, jossa hänen katsottiin syytteen mukaan syyllistyneen samaan tekoon, eli törkeään rattijuopumukseen, uudelleen ja ennen kuin ensimmäisestä teosta määrätyn ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika oli ehtinyt kulua umpeen. Syyttäjä vaati tämän vuoksi kyseisen ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa käräjäoikeudessa. Törkeää rattijuopumusta, johon A oli syyllistynyt uudelleen, arvioitiin teon ajankohdan olosuhteet huomioiden niin, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Tekoon oli syyllistytty lisäksi perjantai-iltana, kaupungin keskustan alueella. Käräjäoikeus ei nähnyt syytä epäillä, etteikö ajomatka olisi ollut A:n kertoman mukaisesti suhteellisen lyhyeksi tulkittavissa. Käräjäoikeus huomioi ratkaisussaan edellä esitellyt seikat ja sen, että A oli syyllistynyt samankaltaiseen tekoon jo aiemmin, eikä kyseisestä teosta määrätyn ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika ollut ehtinyt vielä päättyä, A:n syyllistyessä nyt arvioitavana olleeseen tekoon. Käräjäoikeus oli näin ollen sitä mieltä, ettei ehdollisen vankeuden määrääminen rangaistuksena ollut enää mahdollista, mutta hylkäsi kuitenkin myös syyttäjän vaatimuksen ehdollisen rangaistuksen täytäntöönpanosta. Hylkäämisessä huomioon otettiin muun muassa se, että tekoajankohta oli suhteellisen lähellä aiemmin määrätyn ehdollisen vankeuden koeajan päättymisen ajankohtaa.
Käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan A:n törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän mittaiseen vankeusrangaistukseen. Kyseisen vankeusrangaistuksen sijasta määrättiin yhdyskuntapalvelua, jonka pituuden osalta päädyttiin 60 tuntiin.
Tapauksen käsittely hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely eteni hovioikeuteen, A:n valittaessa käräjäoikeuden tuomiosta ja vaatiessa rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi vankeudeksi tai joka tapauksessa rangaistuksen alentamista, huomioiden rangaistuksen suhteettomuus tekoon sekä aiempaan rangaistuskäytäntöön nähden. Hovioikeus ei kuitenkaan myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa ja käräjäoikeuden ratkaisu jätettiin näin ollen pysyväksi.
A sai edelleen valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jossa hän vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja sitä, että asian käsittely palautettaisiin hovioikeuteen. Lisäksi A vaati edelleen rangaistuksen ehdolliseksi määräämistä. Virallinen syyttäjä vaati puolestaan A:n tekemän valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden käsittelyssä arvioitavaksi tuli näin ollen se, olisiko mainittu jatkokäsittelylupa tullut myöntää. Korkein oikeus katsoi, että A:n valituksen mukaan hovioikeudessa oli ollut kyse ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tehtävästä valinnasta. Valintaa tehtäessä katsotaan yleisesti ottaen, että enintään kahden vuoden mittainen määräaikainen vankeusrangaistus voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä määrätä ehdollisena vankeutena. Edellytyksenä on tällöin pidetty, etteivät rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai aikaisempi tekijän rikollisuus edellytä, että vankeusrangaistus tuomitaan ehdottomana. Rangaistuksen määräämisessä lähtökohdaksi tulee ottaa, että huomioitaviksi tulevat kaikki rangaistuksen määrään ja lajiin lain mukaan vaikuttavat perusteet sekä lisäksi rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
Korkein oikeus huomioi jatkokäsittelyn lupajärjestelmän osalta yleisesti, että hovioikeuden tulee arvioida käräjäoikeuden ratkaisua sen oikeellisuuden osalta, mutta hovioikeuden ei tule ottaa asiaa tutkittavaksi sekä uudelleen ratkaistavaksi, jos jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteita ei lain mukaan ole. Arvioitaessa sitä, ovatko jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteet olleet olemassa hovioikeuden tehdessä päätöstään luvan myöntämättä jättämisestä, tulivat korkeimmassa oikeudessa tarkasteltaviksi muutos- ja ennakkoratkaisuperuste, jotka on esitelty kommentaarin alkupuolella. Korkein oikeus katsoi muutosperusteen osalta yleensä arvioiduksi muun muassa sitä, kuinka todennäköisenä tiettyjen huomioon otettavien seikkojen nojalla voidaan pitää, että käräjäoikeuden ratkaisu on väärä. Ennakkoratkaisuperusteen osalta korkein oikeus korosti, että käräjäoikeuden ratkaisun tai valituksen pohjalta tulee perusteen soveltamisen mahdollistuessa oltava huomattavissa selviä viitteitä rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen liittyvistä puutteista tai ongelmista, joiden osalta ohjaavat ratkaisut voisivat olla tarpeen.
Korkeimman oikeuden mukaan epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista seikoista ei ollut, eikä myöskään sellaisia asioita ilmennyt, joiden vuoksi käräjäoikeuden rangaistuslajin oikeellisuutta olisi ollut aiheellista epäillä. Korkein oikeus huomioi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ja yhtenäisyyden taustalla vaikuttavan yhdenvertaisuusperiaatteen, mutta korosti myös rikoksen tapauskohtaiseen arviointiin liittyviä seikkoja. Korkeimman oikeuden mukaan oikeuskäytännössä oli pidetty hyväksyttävänä ehdottoman vankeuden määräämistä tapauksen kaltaisen uusimisteon ollessa kyseessä. Korkein oikeus päätyi siihen, ettei hovioikeus ollut menetellyt virheellisesti arvioidessaan, ettei käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ollut aihetta epäillä. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että hovioikeus oli voinut jättää myöntämättä A:lle jatkokäsittelyluvan, eikä muuttanut hovioikeuden päätöstä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa