» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus oli alun perin lähtöisin tilanteesta, jossa A oli kuljettanut henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena niin suurta ylinopeutta, että auto oli suistunut kaarteessa ojaan. Tämä oli johtanut autossa matkustajan paikalla istuneen B:n menehtymiseen. Käräjäoikeus oli tämän tapahtumakuvauksen seurauksena tuominnut A:n rangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Tämän lisäksi A velvoitettiin maksamaan vahingonkorvausta menehtyneen B:n oikeudenomistajalle, mutta korvaus soviteltiin puoleen täydestä määrästä B:n myötävaikutuksen vuoksi. Käräjäoikeus katsoi lisäksi, ettei mainittuja korvauksia tullut myöntää maksettaviksi autoa varten otetusta liikennevakuutuksesta perustuen liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momenttiin ja sen kautta B:n myötävaikutukseen asiassa. Käräjäoikeuden tuomio jäi tämän osalta lainvoimaiseksi.
B:n oikeudenomistaja haki hovioikeudessa muutosta korvausten sovittelun ja sen osalta, että käräjäoikeus oli määrännyt hänet korvaamaan asiassa kuultavaksi kutsutun vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus ei kuitenkaan näiden seikkojen osalta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, minkä johdosta sekä korvausten määrä että määräys oikeudenomistajan korvausvelvollisuudesta vakuutusyhtiötä kohtaan jäivät voimaan käräjäoikeuden tuomion mukaisesti.
Noin seitsemän vuotta tuomion antamisen jälkeen B:n oikeudenomistaja vaati korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan hakemuksessa, että käräjäoikeuden tuomio oli purettava perustuen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Oikeudenomistaja vaati myöskin hovioikeuden tuomiota purettavaksi samalla perusteella sen osalta, että hänet oli velvoitettu korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa. Oikeudenomistajan mukaan tuomiot olivat perustuneet liikennevakuutuslain 7 §:n ilmeisesti väärään soveltamiseen, kun soveltaminen ei vastannut EU-direktiivien ja EU:n oikeuskäytännön kyseisen lain soveltamiselle annettuja vaatimuksia.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan hakemus, joka perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen on riita-asiassa tehtävä vuoden kuluessa siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman. Tämän pykälän lisäksi korkein oikeus otti harkinnassaan huomioon myös EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön. Oikeuskäytännössä oli painotettu vahvasti lainvoimaisen tuomion voimassa pysyttämisen tuomaa oikeusrauhaa ja oikeusvarmuutta, minkä lisäksi siinä oli todettu, että muutoksenhaun osalta tuli lähtökohtaisesti soveltaa kansallisen lain säännöksiä huolimatta siitä, että muutoksenhaun perusteena olisi käytetty EU-oikeuden mukaiseen lain soveltamiseen liittyviä näkökohtia.
Edellä mainituilla perusteilla korkein oikeus totesi, että oikeudenomistajan purkuhakemus oli saapunut korkeimpaan oikeuteen yli vuosi sen jälkeen, kun tuomiot olivat saaneet lainvoiman, minkä johdosta se jätti hakemuksen tutkimatta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa