Minilex - Lakipuhelin

Yhdistyksen hallituksen päätöksen moittiminen - KKO:2013:81

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yhdistys
    Yhdistyksen päätöksen moittiminen

Tapauksessa oli kyse yhdistyksen päätöksen moittimisesta. Yhdistyksen kurinpitolautakunta oli määrännyt 9.3.2010 A:lle kurinpitoseuraamuksen. A pyysi yhdistyksen hallitusta käsittelemään asian uudelleen tai palauttamaan sen kurinpitolautakunnalle. Yhdistyksen hallitus totesi 10.6.2010, että asiassa oli tehty lopullinen päätös 9.3.2010. A vaati yhdistyksen hallituksen päätöksen julistamisesta pätemättömäksi.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen todeten, ettei yhdistyksen hallituksen päätös ole lain tai yhdistyksen sääntöjen vastainen. Hovioikeus kuitenkin katsoi äänestysratkaisussaan toisin ja totesi, että yhdistyksen hallituksen olisi tullut ottaa asia uudelleenkäsiteltäväksi ilman nimenomaista sääntömääräystäkin tällaisesta mahdollisuudesta.

Korkein oikeus tarkasteli sitä, oliko yhdistyksen hallituksen 10.6.2010 tekemä päätös olla ottamatta A:n kurinpitoasiaa uudelleen käsiteltäväksi pätemätön. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen jäsen, hallitus tai hallituksen jäsen voi nostaa yhdistystä vastaan kanteen päätöksen julistamisesta pätemättömäksi, jos yhdistyksen päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se on muutoin lain tai yhdistyksen sääntöjen vastainen. Moitekanteella voidaan julistaa pätemättömäksi esimerkiksi yhdistyksen hallituksen tai kurinpitolautakunnan päätös. Yhdistysautonomian periaatteen mukaan yhdistys voi lain rajoissa päättää säännöistään ja sisäisestä toiminnastaan, kuten myös esimerkiksi kurinpitotoimista ja muutoksenhakujärjestelmästä. Laissa ei kuitenkaan velvoiteta yhdistyksiä ottamaan mainitun kaltaisia määräyksiä sääntöihinsä.

Yhdistyksen säännöissä on ollut säännökset kurinpidosta ja kurinpitolautakunnasta. Säännöissä ei ole mainintaa tai määräyksiä sellaisesta yhdistyksen sisäisestä muutoksenhausta tai menettelystä, jonka mukaan kurinpitolautakunnan päätös voitaisiin saattaa yhdistyksen muun toimielimen käsiteltäväksi. Säännöissä ei ole annettu jäsenelle oikeutta saattaa jo ratkaistu kurinpitoasia uuteen käsittelyyn. Myöskään yhdistyslaissa ei ole tästä säännöksiä.

Vaikka yhdistyksen säännöt eivät olisikaan estäneet asian uudelleen käsittelyä, ei yhdistyksen hallituksella ollut lain tai sääntöjen nojalla velvollisuutta ottaa asiaa uudelleen käsiteltäväksi. Korkein oikeus kuitenkin katsoo yhdistyksen jäsenten yhdenvertaisuuden edellyttävän, että yhdistys noudattaa esimerkiksi kurinpitoasioissa selviä ja vakiintuneita käytäntöjään yleisesti eikä valikoiden.

Yhdistyksen hallitus ei ole menetellyt yhdistyksen sääntöjen tai lain vastaisesti päättäessään olla ottamatta A:n kurinpitoasiaa uudelleen käsiteltäväkseen. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]