» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli kuljettanut henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena jättäen noudattamatta punaista liikennevaloa sillä seurauksella, että auto oli törmännyt vastaan tulleeseen kuorma-autoon. A:n kyydissä olleelle B:lle oli aiheutunut tapahtumassa henkilö- ja omaisuusvahinkoja. B oli tiennyt A:n humalatilasta ja istunut auton etupnekillä sylikkäin toisen matkustajan kanssa ilman turvavyötä. Virallinen syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. B oli vaatinut A:lta korvausta saamansa vamman aiheuttamasta kivusta ja särystä. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva oli liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momenttiin vedoten kieltäynyt maksamasta korvauksia, vaikka henkilöauto oli tämän yhtiön vakuutuksen perusteella vakuutettu.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti rangaistukseen syytteessä mainituista teonkuvauksista. B:n vaatiman vahingonkorvauksen osalta käräjäoikeus totesi edellä mainitut tekijät huomioon ottaen, että B oli myötävaikuttanut omaan vammautumiseensa sillä tavoin, että A:n maksamaksi velvoitettuja korvauksia voitiin tuomita vain puolikas määrä vaaditusta summasta. Vakuutusyhtiön osalta käräjäoikeus totesi liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momenttiin nojaten, että yhtiöllä ei ollut B:n myötävaikuttamisen vuoksi velvollisuutta maksaa korvauksia B:lle. Tuomio tuli näin lainvoimaiseksi.
B vaati käräjäoikeuden tuomiota purettavaksi siltä osin, että vakuutusyhtiö olisi tullut velvoittaa maksamaan liikennevakuutuksesta hänelle aiheutuneesta vammasta korvausta. B:n vaatimus perustui näkemykseen siitä, että käräjäoikeus oli tulkinnut liikennevakuutuslain 7 §:n 1 momenttia väärin ottaen huomioon sen perustana toiminut moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskeva Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ ETY 2 artiklan 1 kohdan ja kolmannen neuvoston direktiivin 90/232/ETY 1 artiklan vastaisuus. Tämän lisäksi B katsoi, että käräjäoikeuden tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ratkaisun KKO:2005:145 pohjalta.
Korkein oikeus otti arvioinnissaan huomioon ensiarvoisesti sen, että liikennevakuutuslain 7 §:ää oli mainittujen direktiivien pohjalta pyritty viemään aikaisempaan muotoonsa nähden enemmän siihen suuntaan, ettei henkilön myötävaikutukselle annettaisi yhtä helposti vakuutuskorvauksen alentavaa tai sen kokonaan epäävää vaikutusta. Lähtökohtana uudessa lainsäädännössä olikin matkustajalle myönnettävä korvaus siinäkin tilanteessa, että autoa kuljettanut henkilö oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen.
Korkein oikeus on myöskin nostanut esiin, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä oli pidetty lähtökohtana sitä, että kansallisia tapauksia ja liikennevakuutuslain soveltamista tulkittiin mainittujen liikennevakuutusdirektiivien mukaisesti. Oikeuskäytännön mukaan liikennevakuutukseen perustuvan korvauksen epääminen tai rajoittaminen matkustajalta olisi mahdollista vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tapauskohtaisen arvioinnin pohjalta. Tämän lisäksi oikeuskäytännössä vielä mainittiin, että direktiivit estivät kansallisen lainsäädännön tulkitsemisen niin, että korvausta olisi mahdollista suhteettomasti rajoittaa ainoastaan vahingonkärsijän myötävaikutuksen perusteella.
Näillä perusteilla korkein oikeus totesi, että vakuutusyhtiön korvausvastuun epääminen kokonaisuudessaan ei toteuttanut liikennevakuutuslain 7 §:n tarkoitusta ja rajoitti suhteettomasti B:n oikeutta liikennevakuutusturvaan. Korkeimman oikeuden mukaan tilanteessa ei ollut kyse poikkeuksellisista olosuhteista, joiden perusteella korvausoikeuden rajoittaminen tällä tavalla olisi oikeuskäytäntöön vedoten teoriassa mahdollista. Näin ollen korkein oikeus totesi käräjäoikeuden tuomion perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja purki tuomion osin. Korkein oikeus vahvisti käräjäoikeuden A:n maksettavaksi määrätyt korvaukset suoritettaviksi liikennevakuutuksesta.
Eri mieltä asiassa olleen oikeusneuvos Lehtimajan mukaan tapauksessa oli ollut siinä määrin kyse myötävaikutukseen liittyneistä poikkeuksellisista olosuhteista, että asia olisi tullut palauttaa käräjäoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi eikä sitä olisi näin ollen voitu ratkaista suoraan korkeimman oikeuden toimesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa