» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli työskennellyt opetusministeriön palkkaamana Brysselin Eurooppa-koulussa määräaikaisena työntekijänä. Hänen työsuhdettaan oli määräajan päätyttyä jatkettu toisella määräaikaisella työsopimuksella, jonka päättymisen jälkeen työsopimusta ei enää jatkettu. A katsoi, että mainitut määräaikaiset työsopimukset olivat muodostuneet toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi ja että valtion tuli tämän johdosta suorittaa hänelle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. A katsoi, että tapaukseen tuli soveltaa Suomen lakia, kun taas valtion näkemyksen mukaan sovellettavaksi tuli Belgian laki. Tapauksessa oli juridisesti kyse siitä, miten käräjäoikeuden lainvalinnan osalta tekemään tuomioon oli mahdollista hakea muutosta.
Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saa oikeudenkäynnin aikana ratkaista erikseen osatuomiolla itsenäisen vaatimuksen asiassa, jossa on esitetty useita vaatimuksia, sekä myös ratkaista erikseen vaatimuksen sen osan, joka on myönnetty. Saman luvun 6 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin saa asianosaisen pyynnöstä riita-asiassa ratkaista erikseen välituomiolla sellaisen asiassa esitettyä samaa vaatimusta koskevan kysymyksen, jonka selvittämisestä vaatimuksen ratkaiseminen muilta osin riippuu. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n mukaan hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen. Edelleen oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan välituomioon saa hakea erikseen muutosta ainoastaan, jos asian käsittely muilta osin välituomion antamisen johdosta on tarpeetonta.
Käräjäoikeuden mukaan lainvalintaa koskeva kysymys tuli ratkaista osatuomion kautta, jollaisella se päätyi tuomioon, jonka mukaan tapaukseen tuli soveltaa Belgian lakia. Hovioikeus katsoi sen sijaan, että käräjäoikeuden lainvalinnan osalta tekemä tuomio oli ollut osatuomion sijaan välituomio. Hovioikeus kuitenkin hyväksyi käräjäoikeuden menettelyn ja hyväksyi sen antaman valitusosoituksen, minkä voidaan katsoa tarkoittaneen sitä, että hovioikeus tulkitsi, että asian käsittely oli muilta osin muuttunut tarpeettomaksi välituomion antamisen seurauksena. Pääasian osalta hovioikeus totesi, että tapaukseen tuli soveltaa Suomen lakia ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Myös korkein oikeus tuli harkinnassaan siihen päätelmään, ettei käräjäoikeus olisi voinut ratkaista lainvalintaa koskenutta kysymystä osatuomiolla, sillä sitä ei voitu korkeimman oikeuden mukaan katsoa itsenäiseksi asian osaksi suhteessa muuhun asiaan. Korkeimman oikeuden mukaan kysymys ei oikeuskäytännön perusteella toisaalta ollut myöskään välituomiosta, sillä käräjäoikeuden olisi tullut tehdystä ratkaisusta huolimatta jatkaa asian käsittelyä muilta osin. Sen sijaan kyse oli korkeimman oikeuden mukaan oikeudenkäynnissä tehdystä ratkaisusta, josta on säädetty oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentissa. Tällaiseen ratkaisuun ei saanut hakea muutosta. Tämän päätelmän pohjalta korkein oikeus totesi, ettei käräjäoikeuden tekemään lainvalintaa koskeneeseen ratkaisuun olisi saanut hakea muutosta, minkä johdosta hovioikeuden olisi myös tullut jättää valitus tutkimatta.
Mainituilla perusteilla korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja poisti käräjäoikeuden antaman valitusosoituksen sekä palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa