» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli toiminut hovioikeudessa käsitellyssä valitusasiassa oikeudenkäyntiasiamiehenä. A oli hovioikeuden mukaan syyllistynyt loukkaavan ja epäkunnioittavan kirjoitustavan käyttämiseen hovioikeuteen toimittamassaan valituskirjelmässä. A tuomittiin tällaisesta menettelystä sakkorangaistukseen oikeudenkäymiskaaren säännöksen perusteella. Hovioikeus oli antanut A:lle tuomion antamisen jälkeen valitusosoituksen, jonka mukaan tähän tuomioon oli mahdollista hakea muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen. A olikin hakenut tuomioon muutosta pyytämättä erikseen valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Juridiselta kantilta katsottuna tapauksessa oli kysymys siitä, olisiko A:n tullut hakea erikseen valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ennen valituksen toimittamista.
Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan oikeus sai heti omasta aloitteestaan rangaista sakolla sitä, joka häiritsee käsittelyä tai ei tottele oikeutta tai sen puheenjohtajaa tai muuten loukkaa tuomioistuimen arvoa taikka oikeudessa tai oikeuteen annetussa kirjoituksessa käyttää loukkaavaa tai epäkunnioittavaa puhe- tai kirjoitustapaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan päätökseen , jolla joku oli 1 momentin nojalla tuomittu järjestysrangaistukseen, saadaan erikseen hakea muutosta valittamalla. Edelleen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan sen joka tahtoi hakea muutosta hovioikeuden tuomioon tai päätökseen sinne valittamalla tai kanteluteitse saatetussa asiassa, on pyydettävä siihen lupa korkeimmalta oikeudelta. Saman pykälän 2 momentin mukaan hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena ratkaisemassa asiassa muutosta haetaan valituslupaa pyytämättä.
Korkeimman oikeuden arviointi tapauksessa perustui sen analysoimiseen, oliko hovioikeuden oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla antamaa järjestysrangaistusta kohdeltava alkuperäisestä valitusasiasta erillisenä vai siihen liittyvänä tuomiona. Tämän harkinnan pohjalta oli näin ollen mahdollista ratkaista, olisiko A:n tullut pyytää korkeimmalta oikeudelta valituslupaa ennen valituksen toimittamista. Korkein oikeus otti tapauksen käsittelyssä huomioon aikaisemmin antamaansa oikeuskäytäntöä sekä hallituksen esityksiä, jotka olivat pohjana tapaukseen liittyneelle lainsäädännölle.
Korkeimman oikeuden mukaan järjestysrangaistuksen määrääminen perustui tuomioistuimen kurinpitovaltaan, jolla pyrittiin ehkäisemään häiriöitä oikeudenkäynnin kulussa. Tämän kautta korkein oikeus totesi, että järjestysrangaistuksen määräämisen voitiin tavallaan katsoa aina liittyvän laajasti katsottuna myös alkuperäiseen valitusasiaan, eli niin kutsuttuun pääasiaan.
Ottaen huomioon järjestysrangaistuksen luonteen pääasiasta riippumattomana rikosoikeudellisena seuraamuksena ja A:n tehokkaan muutoksenhakuoikeuden toteutumisen tilanteessa, jossa A:n menettely saattoi perustua näkemyseroihin hänen ja hovioikeuden välillä korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen, ettei tulkinnassa ollut aiheellista rajoittaa A:n muutoksenhakuoikeutta. Näillä perusteilla korkein oikeus lausui, että järjestysrangaistusta tuli pitää pääasiasta erillisenä tuomiona ja että se piti näin ollen rinnastaa sellaiseen pääasiaan, jonka hovioikeus käsittelisi ensimmäisenä oikeusasteena. Tämän johdosta korkein oikeus totesi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 2 momentin perusteella, ettei A:n ollut tullut pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ennen valituksensa toimittamista. Pääasian osalta korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden antamaa tuomiota.
Eri mieltä asiassa olleen oikeusneuvos Välimäen mukaan hovioikeuden järjestysrangaistusta koskeneeseen tuomioon olisi tullut hakea muutosta pyytämällä ensiksi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Näkemyksensä tueksi oikeusneuvos vetosi muun muassa viimeaikaiseen korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön sekä siihen, että järjestysrangaistus tuomioistuimen kurinpitovaltaan kuuluvana asiana liittyi alkuperäiseen valitusasiaan. Näiden seikkojen lisäksi oikeusneuvos totesi muuhun lainsäädäntöön nojaten, että A:n oikeuturva olisi tullut turvatuksi sitä kautta, että hän sai valittaa rangaistuksesta valituslupaa pyytämällä korkeimpaan oikeuteen. Kolme muuta oikeusneuvosta olivat Välimäen kanssa samaa mieltä.
A:n valituskirjelmää koskevilta osin asiassa oli eri mieltä oikeusneuvos Lehtimaja. Hänen mukaansa A:ta ei olisi tullut tuomita valituskirjelmissä käyttämänsä kirjoitustavan perusteella järjestysrangaistukseen, sillä ne eivät yksittäisinä olleet riittävän loukkaavia tai epäkunnioittavia. Näkemyksensä perusteeksi oikeusneuvos tulkitsi muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimusta. Hän ei kuitenkaan päätynyt asiaa kokonaisuudessaan arvioidessaan siihen, että hovioikeuden tuomiota olisi tullut muuttaa. Samaa mieltä oli myös oikeusneuvos Raulos.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa