» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa konkurssipesän pesänhoitaja oli riitauttanut velkoja A:n valvoman saatavan ensiksi jakoluetteloehdotuksessaan sillä perusteella, ettei saatavasta ollut annetu tuomioistuimen päätöstä, eikä A:lla ollut muullakaan perusteella pesänhoitajan mukaan oikeutta korvaukseen konkurssipesältä. Pesänhoitaja toimitti jakoluetteloehdotuksen A:lle, mutta ei tässä yhteydessä saatikka myöhemmin ilmoittanut A:lle, että hänelle on oikeus antaa lausuma riitautuksen johdosta. A ei antanut lausumaa myöskään oma-aloitteisesti. Tämän jälkeen pesähoitaja toimitti pesänhoitajan jakoluettelon käräjäoikeuteen siten, että siihen sisältyi vieläkin merkintä A:n saatavan riitautuksesta. Jakoluettelon yhteydessä pesänhoitaja toimitti saatekirjeen, jossa mainittiin, että luettelossa riitautettujen saatavien valvojat eivät olleet antaneet lausuntoja saataviinsa liittyen.
Käräjäoikeus hyväksyi sekä sille saapuneen jakoluettelon että sen sisältämän A:n valvoman saatavan riitautuksen. Käräjäoikeuden mukaan jakoluettelo täytti laissa asetetut vaatimukset, eikä estettä sen hyväksymiselle ollut. Näin ollen käräjäoikeus totesi, että jakoluettelon hyväksymispäätökseen ei saanut hakea muutosta, ja luettelosta tuli näin lainvoimainen. A vaati korkeimmassa oikeudessa, että käräjäoikeuden päätös purettaisiin hänen valvomansa saatavan osalta, ja että riitautuksen käsittelyä jatkettaisiin erillisessä oikeudenkäynnissä. A:n peruste vaatimukselleen oli se, että käräjäoikeus oli riitautuksen hyväksyessään soveltanut konkurssilakia ilmeisesti väärin.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoimainen tuomio voidaan riita-asiassa purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Konkurssilain 13 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on jakoluetteloa vahvistaessaan tutkittava, että pesänhoitajan laatima jakoluettelo täyttää luvun 1 §:ssä säädetyt vaatimukset ja että jakoluetteloehdotuksen käsittelyä koskevia säännöksiä on noudatettu. Konkurssilain 13 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan pesänhoitajan on toimitettava jakoluetteloehdotus muun ohella niille velkojille, joiden valvonnan hän on riitauttanut. Velkoja voi luvun 3 §:n mukaan antaa lausuman jakoluetteloehdotuksesta siltä osin kuin se koskee velkojan saatavaa tai valvontaa. Konkurssilain 13 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan pesänhoitajan on toimitettava tuomioistuimelle jakoluettelon ohessa riitautuksia koskevat asiakirjat, joita ovat valvontakirjelmän ohella riitautuskirjelmä ja amhdollisesti muut lausumat sekä niiden ohessa annetut selvitykset. Tuomioistuimen on konkurssilain 13 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan hyväksyttävä riitautus jakoluettelon hyväksymisen yhteydessä siltä osin kuin se on ilmeisen perusteltu tai jos velkoja, jonka saatavaa riitautus koskee on myöntänyt riitautuksen oikeaksi. Jollei riitautusta voida ratkaista esitetyn selvityksen perusteella, riitautuksen käsittely jatkuu 12 §:n 1 momentin mukaisesti noudattaen soveltuvin osin, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.
Edellä mainittuihin pykäliin perustuen korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että käräjäoikeuden olisi tullut havaita, ettei pesänhoitaja ollut varannut A:lle mahdollisuutta lausuman antamiseen. Käräjäoikeus ei olisi korkeimman okeuden mukaan saanut hyväksyä pesänhoitajan riitautusta, sillä se ei voinut myöskään perustellusti päätellä, että A olisi hyväksynyt riitautuksen tai luopunut oikeudestaan lausuman antamiseen. Näin ollen käräjäoikeus oli päätöksellään hyväksyä pesänhoitajan jakoluettelo rikkonut konkurssilain 13 luvun 11 §:n 2 momenttia sekä saman luvun 15 § 1 momenttia, jolloin käräjäoikeuden päätös perustui oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tällöin korkein oikeus päätyi purkamaan käräjäoikeuden päätöksen jakoluettelon vahvistamisesta A:n saatavan osalta ja palautti asian osin uudestaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa