» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2002:35 käräjäoikeus oli ratkaissut A:n kanteen vakuutusyhtiötä vastaan A:n hyväksi niin, että A:lle oli myönnetty korvauksia ratsastustapaturmasta aiheutuneiden vammojen johdosta. Vakuutusyhtiö valitti ratkaisusta hovioikeuteen, joka oli ennen asian ratkaisemista pyytänyt lausunnon terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta. Kyseinen lausunto perustui kolmen eri asiantuntijan arviolle A:n selkävaivojen ja tapaturman syy-yhteydestä, ja heistä kahden mielestä vaivoilla ja tapaturmalla ei voitu katsoa olevan tekemistä toistensa kanssa. A vaati hovioikeudessa pääkäsittelyn järjestämistä. Kysymys oli hovioikeudessa pääasiassa siitä, voitiinko tapaturmalla ja A:n selkävaivoilla katsoa olevan syy-yhteys sen perusteella mitä käräjäoikeudessa kuullut todistajat olivat kertoneet sekä sen perusteella, mitä terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnossa oli todettu. Kysymys oli hovioikeuden mukaan näin ollen näytön oikeudellisesta arvioinnista eikä suullisen todistelun uskottavuudesta. Tästä johtuen hovioikeus hylkäsi A:n vaatimuksen suullisen pääkäsittelyn järjestämisestä, katsoen sen selvästi tarpeettomaksi. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunto oli A:n kannalta kielteinen, eikä hovioikeus katsonut muun aineiston osalta näytetyn toteen, että edellä mainittu lausunto olisi virheellinen, joten hovioikeus hylkäsi A:n kanteen ja kumosi käräjäoikeuden tuomion.
Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. A vaati korkeimmassa oikeudessa ensisijaisesti, että hovioikeuden päätös kumotaan, ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan, ja toissijaisesti, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely, tai että korkeimmassa oikeudessa toimitetaan suullinen pääkäsittely. Korkein oikeus totesi lääketieteen asiantuntijoiden kirjallisesta lausunnosta seuraavaa. Lähtökohtaisesti silloin, kun asian käsittelyssä nojataan asiantuntijan kirjalliseen lausuntoon, on asianosaisella oikeus halutessaan vaatia asiantuntijan kuulemista myös suullisesti, ellei se ole ilmeisen merkityksetöntä. Suullisen kuulemisen tarvetta arvioitaessa on kuitenkin huomioitava myös terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki, jonka mukaan lääkärin todistus tai lausunto on sellaisenaan pätevä, eikä edellytä lääkärin kuulemista sen sisällön vahvistamiseksi, paitsi jos siihen on erityisiä syitä. Se seikka, että A olisi halunnut suullisesti kuulla yhtä lausunnon antajista, jonka lausunto oli A:n tilan kannalta ollut myönteinen, kertoo, ettei A ollut tarkoittanut saattaa kyseistä lausuntoa kyseenalaiseksi. Myös kahden muun A:n vaatiman todistajan kuuleminen ei ollut tarpeellista, sillä heidän kirjalliset lausuntonsa olivat myös hovioikeuden käytettävissä, eikä A ollut kyseenalaistanut myöskään niiden sisältöä. Tämän takia korkein oikeus ei katsonut A:n suullisen pääkäsittelyn järjestämistä koskevalle vaatimukselle olevan perusteita.
Asia oli edellä mainittua kysymystä koskien ratkaistu korkeimmassa oikeudessa vahvennetulla jaostolla. Kokoonpanossa oli kuitenkin myös eriäviä mielipiteitä. Niissä oltiin sitä mieltä, että hovioikeuden olisi tullut järjestää asiassa A:n pyynnöstä suullinen käsittely, sillä ottaen huomioon terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen painava asema oikeuskäytännössä, on erittäin tärkeää oikeusturvan kannalta, että asianosaisille annetaan riittävät mahdollisuudet horjuttaa kyseisiä asiantuntijalausuntoja. Eriävien mielipiteiden mukaan se, ettei A ollut kyseenalaistanut käräjäoikeudessa kerrottuja asiantuntijalausuntoja, ei ollut riittävä peruste sille, että pääkäsittelyn järjestämistä pidettiin hovioikeudessa selvästi tarpeettomana.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa