» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B olivat nostaneet C:tä vastaan kanteen kiinteistöriidassa. He vaativat ensisijaisesti kaupan purkua ja toissijaisesti hinnanalennusta sekä korvauksia muuttokustannuksista, muualla asumisesta ja selvitys- ja tutkimuskuluista sekä oikeudenkäyntikuluista.
Käräjäoikeus tuomitsi C:n maksamaan hinnanalennusta sekä korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluja ja muita asiassa aiheutuneita kuluja. C valitti hovioikeuteen kulukorvausten osalta, muttei pääasian osalta. A ja B tekivät vastavalituksen, jossa vaativat hinnanalennuksen ja asumiskustannusten määrää korotettaviksi.
Hovioikeus katsoi, että vastavalituksessa ei voitu valittaa pääasiasta, koska valituksen tekijä C oli valittanut ainoastaan oikeudenkäyntikuluista. Vastavalituksessa voitiin kyllä hakea muutosta muihinkin kuin varsinaisessa valituksessa esitettyihin seikkoihin. Hovioikeuden mukaan pääasiaan ei kuitenkaan vastavalituksessa voitu hakea muutosta, jos varsinainen valitus koski vain oikeudenkäyntikuluja tai vastaavia sivuasioita. Hovioikeus jätti vastavalituksen tutkimatta ja alensi C:n maksettavaksi määrättyjä kuluja puoleen.
Korkein oikeus totesi, että lain vastavalitusta koskevan säännöksen sanamuodosta ei selviä, onko vastavalituksessa oikeus valittaa myös niistä asioista, joita varsinainen valitus ei koske. Lain esitöiden mukaan vastavalitus voi koskea tuomion muutakin osaa kuin varsinainen valitus. Ainoana rajoituksena vastavalituksessa on, että se voidaan tehdä vain valituksen tehnyttä asianosaista vastaan. Vastavalituksen sisältöä ei ole rajoitettu. Korkein oikeus katsoi, että vastavalitusta ei voitu jättää tutkimatta. Asia palautettiin hovioikeuteen.
Ratkaisulla on merkitystä valitusten tekemisen kannalta. Jos asianosaiset tietävät, että he voivat myös vastavalituksen yhteydessä hakea muutosta ratkaisuun, ei kenenkään tarvitse lähteä valittamaan tuomiosta "varmuuden vuoksi". Kuten korkein oikeus toteaa, oikeudenkäynnin lopputuloksen vaikutukset tulee arvioida kokonaisuutena, johon vaikuttaa valituksen tekeminen. Vastavalituksen laajan sisällön salliminen ei myöskään aiheuta riskiä varsinaisen valituksen tekijälle, koska tällä on oikeus milloin tahansa vetää valitus pois ja näin keskeyttää asian käsittely. Silloin vastavalituskin jäisi tutkimatta. Aineelliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen puoltaa myös vastavalituksen laajaa sisältöä. Lisäksi vältytään rajanveto-ongelmilta, kun vastavalituksen sisältö voi koskea muutakin kuin varsinaisessa valituksessa esitettyä asiaa.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa