» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Käräjäoikeus oli 7.11.1997 määrännyt A:n pakkokeinolain säännösten nojalla vangittavaksi. Käräjäoikeus oli samalla määrännyt, että asiassa oli nostettava syyte viimeistään 12.1.1998. Käräjäoikeus oli käsitellyt A:n vangitsemisasiaa 21.11., 5.12. ja 19.12.1997 sekä 2.1.1998. Käräjäoikeus oli 9.1.1998 pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 2 momentin nojalla pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 16.1.1998 saakka. A kanteli päätöksestä hovioikeuteen.
A vaati hovioikeudelta, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi sillä hänen vangitsemisasiansa olisi A:n käsityksen mukaan 2.1.1998 tehdyn päätöksen jälkeen pitänyt ottaa uudelleen käsiteltäväksi laissa tarkoitetussa kahden viikon määräajassa eli viimeistään 16.1.1998. Näin ei oltu tehty, joten edellytyksiä A:n vangittuna pitämiselleen ei enää ollut vaikka syyte nostettiin asetetussa määräajassa.
Hovioikeus totesi, että pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 1 momentin mukaan kun tuomioistuin joka tuli käsittelemään syytteen on päättänyt epäillyn vangitsemisesta sen on, jollei syytettä jo ollut nostettu, asetettava määräaika, jonka kuluessa syyte oli nostettava.
Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos syytteen nostamiselle määrätty aika osoittautuu liian lyhyeksi tuomioistuin voi syyttäjän mainitun ajan kuluessa tekemästä pyynnöstä pidentää määräaikaa. Saman luvun 24 §:n mukaan vangittu oli määrättävä päästettäväksi vapaaksi, jos syytettä ei ollut nostettu sille määrätyssä ajassa eikä sen kuluessa ollut pyydetty määräajan pidentämistä. Valmistelun tai pääkäsittelyn pitäminen syyteasiassa syytteen nostamisen määräaikana ei siis ollut edellytyksenä hänen vangittuna pitämiseen, minkä vuoksi hovioikeus hylkäsi kantelun. A valitti korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimmassa oikeudessa pohdittiin voidaanko kyseessä olevaan asiaan hakea enää muutosta, kun vangittuna pitämisestä on jo annettu uusi ratkaisu. Korkein oikeus totesi, että hallitusmuodon 16 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta on eräs oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae ja että koska vangitseminen merkitsee vakavaa puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen on tärkeätä, että vangitseminen tapahtuu laillisin perustein ja että vangitsemista koskeva oikeuskäytäntö on yhtenäinen.
Vaikka muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen ei enää olisikaan mahdollista puuttua korkein oikeus katsoi, että korkeimman oikeuden tulee antaa asiasta lausunto.
Eri mieltä ollut korkeimman oikeuden jäsen totesi, että hovioikeuden päätös jonka kumoamista A vaati ei ollut enää voimassa käräjäoikeuden pääasiassa antaman tuomion johdosta, minkä vuoksi korkein oikeus ei voi antaa hovioikeuden päätökseen lausuntoa. A:lla ei ollut kyseisen korkeimman oikeuden jäsenen mukaan enää tarvetta saada lausunto, koska asialla ei ollut enää oikeudellista merkitystä A:n kannalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa