Minilex - Lakipuhelin

Onko isyys pakko tunnustaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella, on isyys tunnustettava ja vahvistettava tai se on tuomioistuimen päätöksellä vahvistettava, jotta lapsella olisi isä. Lapsen äidin aviomiehestä tulee automaattisesti lapsen isä, joten isyyttä ei tarvitse tunnustaa ollenkaan. Mies, joka ei ole äidin aviomies, mutta pitää itseään lapsen isänä, on tunnustettava isyytensä ollakseen lapsen isä. Isyyttä ei ole pakko tunnustaa, tosin isyyden vahvistamiseksi voidaan nostaa kanne tuomioistuimessa. 

Jos lapsen siittänyt mies ei halua tunnustaa isyyttään ja lapsi on alle 18-vuotias, lastenvalvoja ajaa lapsen puolesta kannetta isyyden vahvistamiseksi. Näin ollen mies, jonka isyyttä on isyystutkimuksen tai muun selvityksen valossa pidettävä todistettuna, on periaatteessa pakko tunnustaa isyys, jos hän haluaa välttää isyyden vahvistamista koskevan oikeudenkäynnin. Lastenvalvoja ei kuitenkaan saa pakottaa miestä isyyden tunnustamiseen uhkaamalla oikeudenkäynnillä tai taivutella häntä siihen epävarman näytön perusteella. Tahdonvastaisesti tehty isyyden tunnustaminen on tehoton. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]