Minilex - Lakipuhelin

Isyyden kieltäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli mies kieltää olevansa lapsen isä, se miten asia lähtee etenemään riippuu pitkälti siitä, missä vaiheessa kieltäminen tapahtuu. Mikäli isyys on todettu avioliiton perusteella, lapsen äiti ja aviomies voivat yhdessä pyytää lastenvalvojalta isyyden selvittämistä. Isyyden selvittäminen tarkoittaa tällaisessa tapauksessa käytännössä sitä, että lastenvalvoja tilaa oikeusgeneettisen isyystutkimuksen, jolla voidaan sulkea pois aviomiehen isyys. Isyyden selvittäminen tällaisessa tilanteessa vaatii kuitenkin äidin suostumusta ja isyyden selvittämistä tulee pyytää ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut lapsen syntymästä.

Mikäli lapselle ei ole vahvistettu isää äidin avioliiton perusteella, lastenvalvoja aloittaa yleensä itsenäisesti isyyden selvittämisen. Tällöin lastenvalvoja voi esimerkiksi kutsua isäehdokkaan neuvotteluihin. Mies voi tässä vaiheessa toki kieltää isyytensä tai kieltäytyä osallistumasta neuvotteluihin. Kumpikaan, äiti tai mies, eivät kuitenkaan voi estää isyyden selvittämistä. Lain tavoitteena on siten siis se, että jokaiselle lapselle saataisiin vahvistettua isä. Mikäli lastenvalvoja ei saa selvittämisprosessissa selville lapsen isää, hän voi nostaa isyyden vahvistamiskanteen, jolloin tuomioistuimella on valta määrätä suoritettavaksi DNA-tutkimukset, vaikka osapuolet sitä vastustaisivatkin.

Mikäli isyys on vahvistettu, mutta isä haluaa jälkikäteen kieltää isyytensä, on mahdollista nostaa isyyden kumoamiskanne. Isyyden kumoamista koskevan kanteen saa käräjäoikeudessa nostaa lapsi, äiti tai mies, jonka isyys on avioliiton perusteella todettu tai Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä vahvistettu. Mikäli isyys on vahvistettu tuomioistuimen tuomiolla, ei ole mahdollista nostaa kumoamiskannetta.

Aviomiehen on pantava kumoamiskanne vireille kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Tästä voidaan joustaa vain poikkeustapauksissa. Myös jos isyys on vahvistettu tunnustamisen perusteella, on määräaika kanteen nostamiselle kaksi vuotta.

Tarkoituksena on, että kerran vahvistettu isyys olisi mahdollisimman pysyvä. Toisaalta lain tavoitteena on, että lapsen isäksi vahvistettaisiin biologinen isä.

Isyyden kieltäminen on helpompaa siinä kohtaa, kun isyyttä vasta selvitetään lastenvalvojan toimesta. Tällöin isyyttään epäilevä voi aina pyytää DNA-testiä. Isyyden kieltäminen siinä kohtaa, kun isyyttä vasta selvitetään, ei kuitenkaan ole kovinkaan tehokas toimi, sillä lastenvalvoja voi aina viedä asian tuomioistuimeen, jolla on valta selvittää asia pakkokeinoin.

Isyyden kieltäminen on vaikeampaa siinä kohtaa, kun isyys on jo vahvistettu. Tällöin voidaan nostaa edellä mainittu kumoamiskanne, mutta kanneoikeuteen on asetettu huomattaviakin rajoituksia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]