Minilex - Lakipuhelin

Kelaoikeus isyysrahaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Isyysloma on järjestelmä, jossa uudelle isälle myönnetään vapaata. Jos työnantaja ei maksa ajalta palkkaa, niin vapaan aikana on mahdollista saada Kelalta isyysrahaa. Isyysloma on enintään 54 päivää, joista 1-18 päivää voi viettää lapsen äidin kanssa samaan aikaan kun hän saa äitiys- tai vanhempainrahaa. 

Isä on oikeutettu Isyysrahaan, jos hän on avo- tai avioliitossa yhdessä lapsen äidin kanssa ja osallistuu lapsen hoitoon. Isyysrahaa voi saada poikkeuksellisesti, vaikka vanhemmat asuisivatkin tilapäisesti eri osoitteissa, jos erossa asuminen johtuu esimerkiksi töistä tai opiskelusta toisella paikkakunnalla. 

Lapsen hoidosta vastaavalla isällä, joka ei ole avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa, on oikeus isyysrahaan, jos lapsen hoito on alkanut 1.3.2017 tai myöhemmin. Isän ei tarvitse asua lapsen kanssa, vaan riittävää on, että isä hoitaa lasta isyysvapaan ajan.

Edellytyksenä on myös, että isä on kuulunut Suomen sosiaaliturvaan vähintään 180 päivää juuri ennen lapsen laskettua syntymäaikaa. Vakuutusaikaan voidaan laskea mukaan vakuutusaikaa toisessa EU- tai ETA-maassa, Sveitsissä tai Israelissa. Myös adoptioisällä on oikeus isyysrahaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]