- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Yksi suurimmista isyyden oikeusvaikutuksista on se, että vahvistettu isyys luo lapselle perintöoikeuden isänsä sukuun. Lapsi siis perii isänsä tai muita isän sukulaisia.
Vahvistettu isyys tuo mukanaan myös muita oikeudellisia vaikutuksia. Isällä on esimerkiksi velvollisuus elättää lapsensa eli jos lapsi ei asu isän luona, tulee isän maksaa elatusapua lapselle.
Vahvistettu isyys luo myös niin sanotusti oikeuden tavata lasta. Teknisesti ottaen kyse on lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa. Vahvistettu isyys luo kuitenkin isälle oikeuden vaatia tapaamisia lapsen kanssa.
Vahvistettu isyys luo myös oikeuden hakea lapsen huoltajuutta. Huoltajalla on oikeus kasvattaa lastaan eli huoltajalla on oikeus päättää lapsen henkilökohtaisista asioista esimerkiksi hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta, uskonnosta ja muista henkilökohtaisista asioista. Mikäli huoltajia on useampia, huoltajat päättävät yhdessä näistä asioista.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.