Minilex - Lakipuhelin

Isyyden estäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun lastenvalvoja saa tiedon lapsesta, jolla ei ole isää, aloittaa hän isyyden selvittämisen. Isyyden selvittäminen on pakottavaa lainsäädäntöä, eli lapsen äiti ja mies eivät, voi keskenään sopia, että isyyttä ei selvitetä. Uuden lain myötä poistui myös äidin kielto-oikeus, eli lapsen äiti ei voi kieltää isyyden selvittämistä.

Lastenvalvoja lähtee yleensä selvittämään lapsen isyyttä haastattelemassa lapsen äitiä ja mahdollista isää. Lastenvalvoja voi myös tilata DNA-testin. Lastenvalvojalla ei kuitenkaan ole käytettävissä pakkokeinoja eli hän ei voi pakottaa ketään osallistumaan järjestämäänsä haastattelutilaisuuteen eikä hän voi pakottaa ketään antamaan näytettä DNA-testiin. Osapuolet voivat siis passiivisesti vastustaa isyyden selvittämistä.

Lastelvalvoja voi päättää, että isyyden selvittäminen keskeytetään, jos on ilmeistä, ettei isyyden vahvistamista varten ole saatavissa riittävsäti tietoja. Esimerkiksi mikäli lapsen äiti kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin lapsen isästä, eikä lapsen isästä ole saatavissa muitakaan tietoja, lastenvalvoja voi keskeyttää isyyden selvittämisen ja isyys jää vahvistamatta.

Lastenvalvoja voi kuitenkin katsoa, että asiassa tulee nostaa isyyden vahvistamiskanne. Kun lastenvalvoja vie asian käräjäoikeuteen, on käräjäoikeudella käytettävissään erilaisia pakkokeinoja, joilla isyys mahdollisesti saadaan selville ja vahvistettua.

Aktiivinen isyyden estäminen ei ole siis mahdollista, vaan osapuolet voivat ainoastaan passiivisuudellaan hankaloittaa sen selvittämistä. Ainoa henkilö, jolla on konkreettinen valta estää isyys on 15 vuotta täyttänyt lapsi. Mikä 15-vuotias lapsi kieltää isyyden selvittämisen tai kieltää isyyden vahvistamisen, on tämä absoluuttista eli isyyden selvittämistä ei voida jatkaa tai isyyttä ei voida vahvistaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]