Minilex - Lakipuhelin

Miten isyys vahvistetaan?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos isyyttä ei todeta lapsen äidin avioliiton perusteella, on isyys vahvistettava ensisijaisesti Digi- ja väestötietoviraston tai viimesijaisesti tuomioistuimen päätöksellä. Tällöin isä on se, joka on siittänyt lapsen tai, jonka siittiöitä on käytetty äidin hedelmöittämiseen muulla tavalla ja lapsi on tästä syntynyt.

Kun isyyden selvittäminen on toimitettu ja mies on tunnustanut isyytensä, tulee isyyden selvittäneen lastenvalvojan toimittaa isyyden selvittämisestä tehty pöytäkirja ja tunnustamista koskevat asiakirjat Digi- ja väestötietovirastolle. Virasto vahvistaa isyyden, jos mies on tunnustanut isyyden ennen tai jälkeen lapsen syntymän, eikä ole aihetta epäillä, ettei mies ole lapsen isä. Isyys on myös vahvistettavissa miehen kuoleman jälkeen, jos hänen oikeudenomistajat ovat antaneet suostumuksensa siihen, että isyys vahvistetaan viraston päätöksellä. Tämä edellyttää, että asiassa saadun selvityksen perusteella voidaan pitää selvitettynä, että mies on lapsen isä. Isyyden vahvistaa se virasto, jonka toimialueella lastenvalvoja toimii. Isyyden vahvistamista koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisinä. Viraston päätökseen ei saa hakea muutosta.

Jos isyyttä ei ole äidin avioliiton perusteella todettu eikä Digi- ja väestötietoviraston tai tuomioistuimen päätöksellä vahvistettu, voidaan isyyden vahvistamista koskeva asia saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Asianosaisia tällaisessa menettelyssä ovat lapsi ja mies, jonka oletetaan olevan lapsen isä. Lapsen kanne isyyden vahvistamiseksi nostetaan isäksi otaksuttua miestä vastaan. Jos mies on kuollut, kanne nostetaan miehen oikeudenomistajia vastaan. Oikeudenkäynnissä alaikäisen lapsen puhevaltaa käyttää lastenvalvoja.

Miehellä, joka katsoo olevansa lapsen isä, on oikeus nostaa isyyden vahvistamista koskeva kanne lasta vastaan ensinnäkin silloin, jos lastenvalvoja on keskeyttänyt isyyden selvittämisen, koska lapsesta tai lapsen äidistä ei ole saatu näytettä, josta oikeusgeneettinen isyystutkimus olisi voitu tehdä. Toiseksi miehellä on oikeus nostaa isyyden vahvistamista koskeva kanne silloin, jos Digi- ja väestötietovirasto ei ole vahvistanut isyyttä. Miehen on pantava kanne vireille vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hän sai tiedon lastenvalvojan tai viraston päätöksestä. Kannetta isyyden vahvistamiseksi ei kuitenkaan voida ajaa, jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta ja vastustaa isyyden vahvistamista. Kannetta ei myöskään voida saattaa vireille eikä asian käsittelyä jatkaa, jos lapsi on kuollut.

Lisätietoja aiheesta tarjoaa lakipuhelin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]