Minilex - Lakipuhelin

Yrityssaneeraus selvittäjä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yrityssaneeraus on yrityksille tarkoitettu maksukyvyttömyysmenettely, jolla pyritään turvaamaan taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen yrityksen toiminta tulevaisuudessa. Periaatteessa yrityssaneeraus toteutuu niin, että osa yrityksen veloista leikataan pois, ja jäljelle jääneen osuuden veloista yritys maksaa velkojille maksusuunnitelman mukaisesti. Tärkeässä roolissa yrityssaneerausmenettelyssä on tuomioistuimen määräämä selvittäjä. Selvittäjän tehtäviin kuuluu menettelyn toteutumisen mahdollistavat tehtävät sekä velkojien edun valvominen. Selvittäjiä voidaan tarvittaessa määrätä useampi kuin yksi.

Selvittäjä laatii selvityksen velallisen taloudellisesta asemasta sekä siihen vaikuttavista seikoista, seuraa ja valvoo velallisen toimintaa menettelyn aikana, huolehtii velallisen ennen menettelyn alkamista harjoittaman toiminnan tarkastuksesta, vaatii tarvittaessa velallisen tekemien oikeustointen peräyttämistä, huolehtii saneerausohjelmaehdotuksen laatimisesta sekä suorittaa muut menettelyn toteuttamiseksi tarpeelliset tehtävät.

 

Pätevyysvaatimukset

Selvittäjän on oltava rehelliseksi tunnettu täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Hänellä tulee olla tehtävän edellyttämä kyky, taito ja kokemus. Selvittäjän tulee olla asianosaisiin nähden puolueeton eli hän ei saa olla velalliseen eikä keneenkään velkojaan sellaisessa suhteessa, joka voi olla omiaan vaarantamaan hänen riippumattomuuttaan tai tasapuolisuuttaan. Selvittäjän on itse ilmoitettava tuomioistuimelle ne seikat, jotka saattaisivat vaikuttaa hänen puolueettomuuteensa selvittäjänä.

 

Laajat tietojensaantioikeudet

Selvittäjällä tulee olla laajat oikeudet tehtäviensä suorittamiseksi. Selvittäjällä on oikeus päästä velallisen hallinnassa oleviin, yrityksen tarpeisiin käytettäviin tiloihin sekä tutkia velallisen kirjanpitoa, yrityksen kirjeenvaihtoa ja muita liikeasiakirjoja. Selvittäjällä on oikeus saada tietoja velallisen pankkitileistä, maksuliikenteestä, rahoitusta koskevista sopimuksista ja sitoumuksista, velallisen varallisuudesta, verotuksesta ja muista velallisen taloudellista asemaa tai velallisen harjoittamaa toimintaa koskevista seikoista. Selvittäjällä on myös oikeus osallistua velallisyrityksen toimielinten kokouksiin ja käyttää niissä puhevaltaa. 

 

Palkkio

Selvittäjällä on oikeus saada tehtävästään velallisen varoista maksettava kohtuullinen palkkio. Palkkiota määrättäessä on otettava huomioon velallisyrityksen arvo menettelyn alkaessa, tehtävän vaikeus ja sen vaatimien toimenpiteiden laajuus, selvittäjän työn tulokset sekä muut seikat. Selvittäjän vaatimuksesta palkkiota voidaan maksaa osasuorituksina tehtävän edetessä, mikäli sitä tehtävän kesto, työn määrä ja muut seikat huomioon ottaen on pidettävä kohtuullisena. Selvittäjän on heti menettelyn alettua selvitettävä oma palkkioperusteensa ja arvioitava mahdollisimman tarkkaan saneerausmenettelyn kokonaiskustannukset.

 

Tehtävän kesto

Selvittäjän tehtävä kestää saneerausmenettelyn lakkaamiseen saakka ja sen jälkeenkin siinä laajuudessa kuin on tarpeen menettelyn lakkaamiseen liittyvien tiedoksiantojen ja ilmoitusten tekemiseksi. Tuomioistuin voi määrätä myös väliaikaisen selvittäjän niihin menettelyn vaiheisiin, jotka ilmaantuvat ennen aloittamispäätöksen tekemistä tuomioistuimessa. Väliaikaisen selvittäjän tehtävä kestää siihen saakka, kunnes päätös menettelyn aloittamisesta on tehty.

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Yrityssaneeraus on omakustanteista. Kuluja syntyy esimerkiksi erilaisista palkkioista ja hakemusmaksusta.

- Ennen saneeraukseen hakeutumista onkin hyvä selvittää, saneerausmenettelyn onnistumisen mahdollisuudet.

Varoitukset

- Vaikka selvittäjä osallistuu monella tavalla saneerausmenettelyyn ja laatii saneerausohjelman, on saneerausohjelman käytännön toteuttaminen ensisijaisesti velallisen itsensä vastuulla.

- Velallisen laiminlyönnit voivat johtaa yrityssaneerauksen raukeamiseen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]