Minilex - Lakipuhelin

Vakuusvelka yrityssaneerauksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vakuusvelka on saneerausvelkaa siinä missä muutkin velalliset velat, jotka ovat syntyneet ennen saneeraushakemuksen vireille tulemista. Vakuusvelka tarkoittaa velallisen velastaan asettamaa vakuutta kolmanteen nähden, eli velalliselle kuuluvan tai hänen hallinnassaan olevan esineen asettaminen velan vakuudeksi velkojalle. Vakuusvelan tulee siis olla velallisen antama. Vakuusvelka koskee sitä osaa, jonka vakuuden arvo menettelyn alkaessa riittää kattamaan velkojan saatavan määrän sen jälkeen, kun esine joudutaan muuttamaan rahaksi ja kun sen jälkeen, kun vähennetään paremmalla etuoikeudella suoritettavat saatavat. Vakuudesta maksetaan siis velkaa sen verran, kuin velan määrä on. Vakuusvelkaa on myös korko, joka tästä velasta on kertynyt.

Vakuuden, jonka on antanut joku muu kuin velallinen, katsotaan saneerauksessa aina tavalliseksi velaksi. Esimerkiksi jos henkilöyhtiö saneerataan, yhtiömiehen antama vakuus ei ole vakuusvelkaa, vaan saneerausmenettelyssä olevan yhtiön tavallista velkaa. Vakuusvelkoja on samalla saneerausvelkoja, joka pääsee osallistumaan velkojien päätöksentekoon.

Vakuuden arvon määrittää saneerausmenettelyyn asetettu selvittäjä. Vakuusvelkoja voi riitauttaa selvittäjän määrittämän vakuuden arvon tuomioistuimessa.

Kun velallinen asetetaan saneerausmenettelyyn, hän ei saa antaa siitä vakuutta tai maksaa saneerausvelkaa. Jos tätä kieltoa vastoin velka maksetaan tai siitä asetetaan vakuus, on maksu palautettava. Jos velkoja palauttaa kolmannen maksaman vakuuden maksakseen velan tai jos velasta on ollut takaus, velkojan tulee suorituksen peräytyessä palauttaa vain vakuuden arvon ylittävä osuus, jos vakuuden antaja ei voi saada vakuutta takaisin eikä hän vakuuden palauttaessaan ole tiennyt tai hänen ei pitänytkään tietää velallisen maksukyvyttömyydestä.

Vakuusvelkojalla on silti oikeus saada maksu muun muassa hakemuksen vireille tulon jälkeen erääntyvistä koroista sekä muista luottokustannuksista, vaikka velalliselle on asetettu kielto maksaa vakuusvelka. Kun saneerausmenettely on alkanut, vakuusoikeutta koskee perintäkielto, jolloin velalliseen ei saa kohdistaa toimenpiteitä maksukiellon piiriin kuuluvan saneerausvelan perimiseksi. Kielto koskee myös vakuuden hyödyntämistä maksun saamiseksi sekä siihen kohdistuvien rahaksimuutto- tai takaisinotto-oikeuksien käyttämisen kieltoa.

Saneerausmenettelyn alkamisen johdosta voidaan saneerausvelka periä takaajalta tai siitä kolmannen henkilön asettaman vakuuden arvosta. Vakuusvelka saadaan irtisanoa tai velkaa eräännyttää takaajan tai vakuuden asettajan osalta, jos takaussitoumus tai vakuus on asetettu liiketoiminnassa tai muussa siihen rinnastettavassa toiminnassa.

Vakuusvelka saadaan irtisanoa selvittäjän päätöksellä, jotta se voidaan maksaa ennenaikaisesti. Vakuusvelkaa koskeva sopimus tai sitoumus voidaan heti saneerausmenettelyn alettua irtisanoa. Jos luotonantajalla on jäljellä olevia saatavia, tulee saatavista vähentää se osa mikä kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Luottosuhteen perustamisesta syntyy yleensä myös kuluja, jotka eritellään sopimuksessa, ja niiden ollessa kohtuullisia, niistä ei tehdä vähennystä. Selvittäjän päätöksellä vakuusvelka voidaan maksaa ennen aikaisesti, jos se on tarkoituksenmukaista velallisen rahoitusjärjestelyjen kannalta.

Saneerausohjelmassa tulee ilmetä saneerausjärjestelyn vaikutus kolmanteen henkilöön, joka on antanut velallisen velasta esinevakuuden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]