Minilex - Lakipuhelin

Yrityssaneeraus ja lainat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausvelalla tarkoitetaan yrityssaneerauslain mukaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen hakemuksen vireilletuloa. Saneerausvelkoja ovat myös vakuusvelat sekä velat, joiden määrä tai peruste on ehdollinen, riitainen tai muusta syystä epäselvä. Hakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneihin velkoihin sovelletaan saneerausmenettelystä huolimatta tavanomaisia, sopimuksen perusteella määräytyviä, velkasuhteen ehtoja. Saneerausvelat voidaan jakaa kolmeen eri pääryhmään, eli vakuusvelkoihin, vakuudettomiin velkoihin ja viimesijaisiin velkoihin. Vakuusvelka on sellaista velkaa, josta on annettu pantti, eli velkojalla on esinevakuusoikeus velalliselle kuuluvaan tai tämän hallinnassa olevaan omaisuuteen. Vakuudettomista veloista taas ei ole annettu panttia. Viimesijaiset velat ovat velkoja, jotka saadaan maksaa vasta kaikkien muiden velkojen jälkeen. Toisaalta meneillään olevan saneerausmenettelyn aikana velallinen saattaa sopia uusia sitoumuksia tai tehdä sellaisia oikeustoimia, jotka synnyttävät uusia velkoja.

Tällaiset saneerausmenettelyn aikana syntyneet velat kerryttävät velallisen jo olemassa olevaa velkataakkaa. Lain mukaan tällaisilla saneerausmenettelyn aikana syntyneillä veloilla on tietty etuoikeus maksujärjestyksessä. Saneerausmenettelyn aikana syntyneet velat maksetaan normaaliin tapaan kuten muutkin velat, eli sitä mukaa kuin ne erääntyvät. Myöskään normaalisti saneerausmenettelyn aikana vaikuttavat velkojen maksu- ja perintäkiellot eivät koske uusia, saneerausmenettelyn aikana syntyviä velkoja. Velallista ei siis kielletä maksamasta itsenäisesti tällaisia myöhemmin syntyviä velkoja ja velkojat voivat myös periä ne normaalin perintämenettelyn mukaisesti. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]